Ei voi kuin nauraa itselleen. Joka hemmetin yö nukun jonkun vinkuvan lelun päällä enemmän tai vähemmän vahingossa. Eilen taas oksensin lasten pottaan, oli muuten oikein passeli siihen tarkoitukseen. Ja kolmenneksi, herään joka hemmetin aamu aikaisemmin kuin koskaan aiemmassa elämässäni. Vaikka…
Tein juuri paahtoleivät. Niille kävi, kuten aiemmillekin. Unohtuivat arkisessa kiireessä paahtimeen, kylmähtivät ja päätyivät roskikseen. Sen pituinen se päivä. Edelleen likat pikkunuhassa ja sen huomaa. Niska huutaa halleluujaa, kun olen heitä kannellut edes-takaisin ja ympäri-ämpäri. Vai nsyli kelpaa, mutta sylejä…
Hauska seurata likkojen toimintaa. Voisin katsella sitä vaikka kuinka kauan. Nyt kun on päästy hienosti liikkeelle, maailma näyttäytyy aivan uudenlaisena. Voi sitä ihmettelyn määrää, kun mimmit ylettyvät koskemaan jo hieman ylempänä oleviin kohteisiin ja tajuavat, että on paljon uusia jänniä…
Hetki poissa huoneesta ja lihoiksi alettiin pistää joululahjakirjaa. Eihän näille voi kuin hymyillä. Kaksikko järsi ja repi yhdessä tuumin kirjaani ja nimenomaan sivua Rakentavan riitelyn opas. Jotenkin kuvittelin se olevan turvassa toisessa päässä sänkyä mutta ei. Kameran ja Padin osaan…
Olin eilen meidän firmojen Expressionin ja Deeperin pikkujouluissa ja oli hauska ilta. Kun sitä harvoin käy missään, niin kaikki hetket vapaalla tuntuu äärettömän rentouttavilta. Ensin hengailtiin toimistolla, jonka jälkeen terveniskaiset suunnisti hohtokeilaamaan Kaatopaikkaan ja mä ajelin sen ajan ympäri Tampere-Pirkkalaa…
Viime viikolla puhkesi eturengas autosta kotikadulla, kun väistin pimeässä ja lumisateessa kissaa, jotta en joutunut jarruttamaan. Palasin kotiin, herätin nukkuvan mieheni ja lähdimme uudelleen hänen autollaan liikkeell 20 minuuttia myöhemmin. Tuli näin jälkikäteen mieleen, että JOS olisin päässyt lähtemään himasta…
Kynttilät loimottaa tunnelmallisesti pöydällä. Tuoretta kahvia jättikupissa, muutama hauska luonnos arvioitavana, hyvää musaa, ihanaa salaattia sekä punainen curry-appelsiinituorejuustoleivät rouskuu suussa. Lapset ja mies nukkumassa, aivan äänetöntä. Mieletön hetki. Taivaallinen, lähes euforinen. Vain tasaisen kova kuorsaus sekä sitä säestävä hiljaisempi kuorsaus…
Ensin tulee kuvia Bremenistä, kas tässä: Juttua matkasta päivitän, jahka saan oman puhelimeni toimimaan. 😀 Tehtiin toinenkin reissu heti Bremenin perään ja tultiin eilen likkojen kanssa tänne Lahteen mummulaan, josta piipahdettiin tänään Vuolenkoskella ystävääni moikkaamassa. Juuri tätä samaista ystävää Saastamoisen…
Meidän tilapäiskämppään tuli näyttö, joten lähdettiin eurooppalaiselle torille Hämeenpuistoon Tampereen ytimeen evakkoon. Molemmilla silmät seisoi päässä, kun viime yönä taas heräiltiin. Kyllästyneenä viiden yöherätyksen rytmiin, olen alkanut laittaa likkojen maitoon yhden viidesosan maissivelliä. Mahat on toiminut normaalisti, eikä ilmaa tai…
Meille tuli parit tyttökaksoset äiteineen kylään, jolloin on erinomainen aika ottaa päiväunet, totesivat Ella ja Sofia, ja pistivät silmät kiinni salamana. Äiti ei ole ehtinyt opettaa, että kaverikyläilyn aikana ollaan skarppina, eikä nukuta.
Pitänyt jo pidempään päivittää alareunan vimpaimiin kivoja blogeja mutta arvatkaapas vaan, olenko saanut aikaiseksi. Noooh, tänään sitten aloitin ja sain lisättyä jopa ensimmäiset viisi. Jatkan, jahka akuutti kaksosten päivästressi on ohi. Hienoa, enää ei tarvitse murehtia Pikku-Empun kakkaamisesta, koska tänäaamuna…
Toivottavasti nyt saadaan olla vähän kauemmin! Diagnoosiksi laitettiin virtsaputken tulehdus ja kohtutulehdus mutta jälkimmäisestä ei voi varmuudella tietää. VTI on voinut olla kuulemma pitkään jo raskauden aikana oireettomana. Hoidoksi kahta antibioottia 10 pvän kuuri (mikä tarkoittaa vauvoille 10 pvän vatsavaivoja,…
Taas on menty etiäpäin pikkuisen. Tytöillä on karsea nälkä mutteivät jaksa riippua vielä rinnoilla. Niinpä lisätään lisääidinmaidon määrää. Eli 15 millistä 25:een tänään + lisäksi 20 minsaa rinnalla. B on saavuttanut syntymäpainon mutta A vielä hakee. Synnytyksestä sen verran, että…
Vielä kerran kävin täyshoitolassa eli möksällä rentoutumassa. Kyllä se Suomen kesä vaan on kaunis! Tuleva mummi teki kanasuikaleita ja kasviksia ja järkkäriksi ihanaa mansikka kääretorttua ja vaniljajätskiä. Saas nähdä, paljonko jää vyötärölle, kunhan I + T saadaan ulos. 😉 Tulin…
Hassu olo herätä aamulla niin, etteivät pikkuiset painele rintakehää tai mitään muutakaan paikkaa. Viimeiset viikot on tottunut siihen, että herätessä tuntee nukkuneensa 6 kilon punnuksen alla/päällä. Tänä aamuna ei puristanut mistään, ja viel hetki kun menee, ei purista muinakaan aamuina.…
Ja luonnollisesti seuraavan kerran mennään taas ens perjantaina 8.7. Painot kehittyneet hienosti ja huomenna 37 täynnä. A: 2,6 B: 2,3 Virtaukset mainiot, edelleen tosi aktiivisia pikkukavereita ja lapsivettäkin runsaasti viikkoihin nähden. Kehoni on päättänyt omia lapset… Ei puhettakaan käynnistyksestä vaan…
Taas yks ultra takana ja seuraava kohta edessä 20.5. Nyt mennään 2 viikon syklillä loppuun asti. Neuvolakin osuis samalle viikolle eli sitä siirretään seuraavalle. Melkoisia jötiköitä nuo lapsukaiset jo olivat. A-vauva edelleen pikkuisen isompi (1,380) kuin B (1,180). A oli…