Mahtava päivä eilen. Lasten osalta todettakoon, että olisi saanut päättyä aikaisemmin. Kello oli lähes kymmenen, ja nuorempi vasta hyytyi. Isompikin valvoi yhdeksään, ja meno oli sen mukaista. Ylikierroksilla molemmat. Varoitus: Seuraavaksi kakkajuttuja. Eli niitä juttuja, joiden netissä kertomisesta lapset kiittävät…