Äitiyspolin aula on paikka, jossa ilo ja suru kohtaavat. Tämä tuli mieleeni piipahtaessani siellä moikkaamassa raskaudenaikaista kätilöäni. Merkittävä osa äitiyspolilla vierailevista vanhemmista saa kuulla kaiken olevan kunnossa ja sikiön voivat hyvin. Aulasta poistutaan hymy huulilla jännityksen ja ilon sekaisin tuntein.…

Varapuhelin nimittäin. Paitsi että siinä on punainen silkkinaru, on sillä myös oma vartija. 😉

Tuommoinen naruhäkkyrä ne on! 🙂 itsellä oli huomattavasti rujompi viritys, kun olin ensin aurinkovedossa ja sit kipseissä. Eli kohtalotovereita Leena! Ja niin mullakin huomattiin myöhässä luksaatio. Ei ollut hienoja ultria silloin… Eikä varmaan ees tutkittu ni tarkasti.

Käytiin Taysin lasten ja nuorten kirurgialla ja eksyttiin takastullessa Itä-Tampereelle. Vaipanvaihtokin hoidettiin tyylikkäästi helteessä konepellillä, kun Iitalla tuli niska-, selkä ja jalkakakka turvaistuimeen kesken tutkimusmatkan. Käsittämätöntä, että koko tyttö oli ihan p*skassa. Tiita sai Taysista lonkkavaljaat, Iita selvis ilman. Valjaita…

Tänään on treenattu katseella seuraamista, käsinojaan nousua ja ryömintää. Turhauma on uskomaton, kun osaaminen ei vielä riitä. Jokapäivä tapahtuu kuitenkin kehitystä. Lisäksi on imeskelty leluja ja opeteltu ymmärtämään, ettei sama koira voi ratketa kahteen osaan ilman väkivaltaa.

Isomummi teki tytöille kauniit ja käytännölliset neuleet. Valitettavasti Iita ei (taaskaan) suostunut ottamaan mallihymyä, vaikka äiti kuinka yritti opettaa poseerauksen perusteita. Mutta paita on ihana: lämmin ja persoonallinen. Sopii hyvin Iitan luonteeseen siis! Tiita sai samanlaisen mutta vähän pienemmän.

Iita-muru on oppinut kaikki tärkeimmät kansainväliset käsimerkit, joilla pärjännee jokaisessa elämän genressä. Valikoimissa on jo funky-etusormi, ”Yks vielä tarjoilija” -etusormi (kuvassa), heavymetallia pls, Westside, peruskeskari ja peace! Huomatkaa uus hieno mekko, jonka mummi ja isomummi löysi. Tiitalla vasta nätti ruusumekko…

Cuplatonia nenään, suolatippoja silmiin… Okei, ei ollut äitin vika eikä etenkään hengenvakavaa, mutta kyllä tuolla ansaitsee diplomin – taas. Mitäs menevät sörkkimään mun tarkkaan organisoitua ja tussilla merkittyä pullorivistöä… Seuraavaksi vedän Cuplatoniin vihreäkeltaista sähköteippiä ympärille, niin eipähän näytä samalta. Jännä…

Sen kerran, kun näiden murujen ja niskan kanssa johonkin lähtee, täytyy mennä moneen paikkaan. Niinpä aloitettiin toimistolta, jossa käytiin moikkaamassa äitin työkavereita. Heti alkuun kerskuttakoon, ettei saatu edes sakkoja, vaikka auto oli yliaikaa mun vakiosakkorysäparkissa… Jaa, mi me tehtiin sit…

Ja tytöt parhaimmillaan pukluissa…

Tuntematon mamma käski taannoin keskittyä äitiyteen, kun kuuli mun puhuvan bisnespuhelua yhtä aikaa vaunujen heijaamisen kanssa. No, neuvosta vaarin – nyt keskityn ja syönkin hoitopöydän välittömässä läheisyydessä. Katoin maittavan ja ravitsevan aamupalani (pari kuivaa leivänkänttyä paahtimen kautta, turvonnut banaani, päivän…

Tänä yönä nukutti hyvin äitin ja iskän sängyssä… 😀 Ensin vain Iita mutta aamuyöstä myös Tiita, jolloin äitee päätti siirtyä sohvalle väljemmille vesille. Viimeöinen unitaistelu kesti lopulta kolmisen tuntia mutta lopputulos oli loistava: nukuttiin taas kuus tuntia putkeen. Aamulla vedettiin…

Eiks oranssi ole kauden kärkiväri? Ai ei vai… Hitto, värjäsinkö nuo aivan turhaan? Ps. Levottomat tuhkimot nukahtivat… Hetkeks… 😀