Pieniä ihmeitä ja elämän pieniä iloja


Taas kerran jäin pinnasängyn laidalle ihastelemaan meidän pieniä ihmeitä. Kaksi niin erilaista persoonaa. Aivan mahtavaa uniikkia pikkuihmistä puuskutteli siinä suloisesti vierekkäin. Mikä hauskinta, kun toinen yskii tai puhuu unissaan, toisen hengitys kiihtyy välittömästi. Toinen ei herää, mutta sen huomaa, kun hän reagoi unissaan jollain tasolla siskon ääniin.

Aistimisesta puheenollen välillä tulee hassuja hetkiä kotona tyttöjen kanssa. Istutaan usein makuuhuoneessa niin, että ollaan kaikki meidän aikuisten sängyllä ja tytöt katsoo ovelle päin ja mä istun selkä ovea kohti eli kasvot tyttöihin.

Yhtäkkiä heidän katseensa nauliintuu johonkin ja silmät lähtee seuraamaan jotain. Jossain vaiheessa mun on pakko kääntyä katsomaan, että onko iskä tai isomummi kenties tullut hiljaa hiipien yllättäen kotiin omilla avaimilla vai mitä ne piltit oikein tuijottaa. Eihän siellä ketään koskaan ole ollut, vaikka toisinaan mulla on vahva fiilis, että jotainhan ne tytöt näkee, mitä mä en näe. Joskus olen jopa lähtenyt keittiöön ja olohuoneeseen tarkistamaan asiaa. Olen yrittänyt tiirailla varjoja, heijastuksia, esineitä, joita he voisivat tuijottaa, mutta en ole vielä keksinyt, mitä lie suojelusenkeleitä he katseellaan seuraavat. Toisinaan tulee hieman pelottava fiilis, mutta kun tytöt yleensä repeää aurinkoiseen hymyyn tuijottamisensa päätteeksi, tuskin se mitään pelottavaa on.

Toinen hauska kokemus arjestamme. Kun murut ovat heränneet, he saattavat olla pitkän aikaa sängyissään ajatuksissaan. Huutelevat ja huiskuttelevat toisilileen hyväntuulisia. Kuulen sen unen läpi mutten välttämättä valpastu täysin siihen. Jossain vaiheessa nousen sitten ylös ja lähden lasten sänkyjen luokse hakemaan pikkuisia. Meillä on tapa, että lapset köllii aina aamuisin ennen iskän töihin lähtöä sekä illalla viimeksi ennen nukahtamista meidän keskellä sängyssä.

Kun kävelen likkojen luokse ja puhun heille tullessani, he saattavat silti pelästyä, näyttää nyrpeää naamaa tai jopa itkustaa, kun tulen ”keskeyttämään” juttunsa. Näen heti naamasta, haluavatko he vielä meidän sänkyyn vaiko ainoastaan jutella ja möllötellä sängyissään. He siis näkevät toisensa sänkyjen laitojen läpi. Tätä varten vaihdettiin aikoinaan matkasänkyihin, joissa on läpikuultavat verkot sivustalla. Pinniksiin olisi joutunut laittamaan paksuhkot laitasuojat, koska nuo kolistelivat unissaan päätään pinnoihin kauheella vauhdilla.

Mainokset
Kategoria(t): Kaksosten arki, Kehittyminen ja kasvu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: