Mansikkaluomen kuulumiset: hoitojaksolla Taysissa


Mentiin Ellan kanssa Taysiin keskiviikkona aamusta.

Ella sydänfilmissä

Piti olla paikalla klo 8 mutta mursin edellisenä iltana varpaani, mikä aiheutti ylimääräisen stressin teippauksineen seuraavaan aamuun. Ei koskaan ehditty sovittuun aikaan paikalle. Soitin toki osastolle kohteliaasti ja heille oli ok, että saavuimme sinne hieman myöhässä. Ja varvaskin on nyt siistissä paketissa, sillä ”lastoitin” sen viivottimella ja urheiluteipillä.

Ollut tänään jo parempi, joten en jaksa huolehtia asiasta enää. Kävelemään pystyy, vaikka vähän joutuu linkuttamaan. Ei suuri murhe siis. Tekevälle sattuu. Potkasin sen porukoilla mankeliin ja lopullinen niitti oli syöttötuolin jalka. Sama varvas on murtunut aiemminkin, joten tiedän tarkasti, miltä hiusmurtuma aivan varpaan yläreunassa tuntuu. Aivan kuin olisi pala irti. Vaikea selittää. Inhottava se on, ei sen enempää.

LASTENOSASTOSTA

Lastenosastolla oli järkyttävä kaaospäivä keskiviikkona. Saatiin osaston ainoa sänky, joka sijaitsi lasten tehohoidon huoneessa. Ei hilpeää seuraa luvassa.

Sisään tuotiin tajutonta ja kouristelevaa kuumepotilasta sekä hengitysvaikeuksisia lapsia. Tähän väliin on pakko mainita, että kuumekouristukset eivät ole lapsille vaarallisia, vaikka vanhemmat luulevat lapsensa tukehtuvan, saavan sydänkohtauksen tai kuolevan. Ne vain näyttävät hurjilta, mutta ovat vaarattomia, ja sitä paitsi erittäin harvinaisia. Onneksi Ella on niin pieni, ettei hän osaa pelätä omalle kohdalleen sattuvia vammoja tai sairauksia.

Tehohoitohuoneessa oli muutenkin omat sääntönsä. Toimenpiteiden aikana piti poistua ja toimenpiteitä olivat kaikki mahdolliset mukaan lukien natiiviröntgen, joita kuvittiin lukuisia päivän aikana. Loputonta juoksemista lapsi sylissä käytävään ja takaisin. Torstaina päästiin omaan huoneeseen, jossa oli vähemmän hektinen meininki.

Muutenkin osastolla oli muutamia muinaisjäänteisiin verrattavia sääntöjä, jotka eivät mun mielestäni vastanneet millään tavoin vuoden 2011 käytäntöjä. Mutta minäkin boheemi, kehityshenkinen kapinallinen pyrin parhaani mukaan noudattamaan yleisiä linjauksia.

Sairaaloissa on muutenkin täysin omanlaiset marssijärjestyksensä. Muutaman periaatteen olen jo oppinut vuosien varrella sairastaessani enemmän tai vähemmän vakavasti. Silloin, kun kyse on vähemmän vakavasta, on parempi tyytyä lipomaan ahtereita, kuin asettautua vastarannankiiskeksi käytännön asioissa. Mutta kun kyse on elämästä ja kuolemasta, täytyy osata vaatia, ottaa itse asioista selvää, pyytää toista mielipidettä ja mielellään suunnitella itse plan B valmiiksi.

Vaikka olin tällakin kerralla hieman eri mieltä lapseni saamasta kohtelusta, niin en sitä suuremmin näyttänyt kellekään. Ainoa asia, josta mainitsin hyvin kipakasti, oli sängän laidan unohtaminen alas, ja likkahan pyörii kuin tuulimylly ympyrää. Hoitaja tyytyi kuittaamaan asian: ”Lääkäri kävi ja unohti nostaa laidan. Onneksi ei sattunut mitään”. Mulle ei riittänyt selvitykseksi, ”ettei sattunut mitään”, vaan halusin keskustella asiasta lisää.

Arvostan todella paljon osaston henkilökuntaa ja heidän tekemäänsä työtä. Harmi, että etenkin hoitajia on liian vähän aikaa suhteessa lapsimäärään. Vaikka meidänkin omahoitaja on tunnollinen, empaattinen ja sydämellinen, ei hänellä ollut mitään vaihtoehtoja keskittyä pelkästään Ellaan ja muutamaan muuhun ei-akuuttiin tapaukseen, vaan hänen kaikki aikansa meni kiireisten potilaiden parissa.

Rutiinitoimet eli vaipat, ruoka ja pieni sylittely onnistuttiin hoitamaan nipin napin, kunhan kukaan muu ei ollut syömässä tai kahvilla.

Keskiviikkona kävin kesken päivän itse syömässä ja olin poissa n. 25 minuuttia. Ella oli poikkeuksellisesti herännyt päikkäreiltään tuona aikana, ja kuulin jo kaukaa tutun kiljunnan. Siellä meidän pikkumuru itki pää punaisena märissä vaipoissaan ja etsi katsellaan tuttua ihmistä, joka vaihtaisi vaipan ja antaisi ruokaa. Se olin minä. Muilla oli niin kiire, etteivät he olleet ehtineet.

Ella ei onneksi ole sokerista tehty mutta aina se tuntuu pahalta, kun oma lapsi itkee pahaa oloaan ja tiedät, että joudut jättämään hänet osastolle yksin yöksi muiden vastuulle. Mitenköhän yöllä hänen tarpeisiinsa reagoidaan? Saako hän heti ruokaa, ettei hän valpastu ja pelkää yksin? Vaihdetaanko vaipat? Sydäntä lämmittää, että tapaamani hoitajat olivat mukavia ja ammattitaitoisia. Ei tietenkään ole heidän vikansa, että heitä on liian vähän töissä yhtäaikaisesti.

Luomi on reagoinut hienosti betasalpaaja-hoitoon. Lääkettä annetaan kolme kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisen päivän ajan 1 mg:a, toisena 3 mg, ja tänään eli toisen päivän iltana, annos nostettiin maksimiin eli 5 mg:aan. Meidän pitäisi päästä huomenna kotiin, mutta muutamilla hoitajlla oli eri käsitys asiasta. Huomenna selviää.

Menen aamulla paikalle kahdeksaksi, niin saan juteltua lääkärin kanssa. Tänään paikalla oli mummi (7-14). Meikäläinen tuli iltapäivävuoroon (13-21) ja mies iltaan (17-24). Samalla tavalla arki pyörii kuin kotonakin eli melko aikataulutettua ja koko suvun voimin. ISO KIITOS KAIKILLE!

Huomiseksi päiväksi ei olekaan ketään istumista jakamaan mutta täytyy vaan käydä lepuuttamassa niskaa vanheimpien huoneen sohvalla. Tyynykin unohtui sinne sopivasti.

Advertisements
Tagged with: , ,
Kategoria(t): Kaksosten arki, Kuvia elämästä, Uncategorized
6 comments on “Mansikkaluomen kuulumiset: hoitojaksolla Taysissa
  1. Jenni sanoo:

    KOvasti jaksamisia sairaalapätkään – toivottavasti se päättyy nopeasti! Ei ole kyllä herkkua.

    Mukavaa uutta vuotta teille!

  2. Teresa sanoo:

    Mutta hei, eiks ollu kuitenkin kiva, että pääsitte poistumaan huoneesta, etenkin röntgentutkimusten aikana. http://www.stuk.fi/sateilyn_kaytto/terveydenhuolto/
    Säteilevästi hymyillen ne sairaalapäivätkin kuluu kuin lentäen!

    • onnipotkas sanoo:

      Juu, oli! Se teho-osaston osaston vastaava tuli heti sanomaan, että poistukaas nyt mutta muita hoitajia ei tuntunut asia kiinnostavan juurikaan. 😀 Mutta tämä teho-osaston vastaava oli muutenkin niin sydämellinen ja tarkka ihminen, että oltiin todella hyvissä käsissä. 😀

  3. Eeva sanoo:

    Tosi hienoa, että ootte aloittanu hoidon ja että tuntuu lääke potkivan. On se kyl ihmeellinen juttu, miten toikin lääke on keksitty tähän vaivaan. Ootko lukenu? Lyhykäisyydessään siis se muistaakseni meni niin, että muutama vuosi sitten keskoskaksosien sydänongelmia propralilla hoidettaessa huomattiin, että toisen lapsen isohko mansikkaluomi alkoi pienetyä hoitoa aloitettaessa ja pääteltiin, että sen täytyy johtua siitä lääkkeestä. Nyt sitä sitten käytetään ihan yleisesti mansikkaluomien hoitoon. Mä muuten tein yksi päivä niin, että laitoin omaa Joe Blascon peiteväriä tyttäremme luomelle ja hyvinhän se peitti, mutta tyttö näytti niin oudolta, että koko päivän oli sellainen olo, että se pitäs pyyhkiä pois. Niin kovasti sitä tottuu oman lapsensa nassuun, että se on hyvä sellaisena kuin on 🙂

    • onnipotkas sanoo:

      Moikka Eeva!

      Oon kanssa tosi onnellinen, että lääke auttaa. Jos se edes estää luomen kasvun suuremmaks, se on hienoa ja riittävän suuri vaikutus. Ei tartte enää pelätä, että luomi häiritsis silmää tukevaisuudessakaan. Lataan tänne jatkossa luomikuvia, mitä oon huvikseni napsinut, niin näkee ne muutokset.

      Mutta se on totta, että hakemalla saa hakea, jotta erottaa ne pienet muutokset, kun on niin tottunut katsomaan omaa lastansa luomella. Mäkin meikkasin luomea vähän piiloon,kun otettiin joulukorttikuvia ja totesin, että näyttääpä Ella oudolta, kum luomea oli vaalennettu… 😉 Pitipä tuotakin nyt kokeilla.

      Juu, lekuri kertoi, miten lääke löydettiin ja kuinka paljon turvallisempi ja paremmin siedetty se on kuin aiemmat lääkekokeilut luomien hoitamiseksi. Hyvä näin, että kerrankin ”sivuvaikutuksista” on hyötyä. Meillä ei ole tullut sen suurempia oireita Propralista. Ehkä vähän väsymys lisääntynyt, mutta tiedä sit, voiko sitä yhdistää lääkkeeseen, ai onko menossa muuten vaan sellainen kausi, jolla nukutaan enemmän.

  4. […] 6th, 2012 § Jätä kommentti Oltiin sairaalassa aloittamassa Propal mansikkaluomiin 27.-29.1. Jo ensimmäisenä päivänä huomasin, että Ellan pakarassa oleva luomi alkoi aukeilla ja […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: