Helppoa kuin heinän teko?


En väittäisi kaksosten äidin roolia yhtä helpoksi kuin heinänteko, vaikka toisinaan arkeeni mahtuu hetkiä, jolloin olen huomannut jo viettäväni luppoaikaa. Miettinyt, mitähän nyt tekisin, kun ei ole pakollista tekemistä vauvojen kanssa. Muutenhan hommaa piisaa vaikka koko pienen kylän aktiivisille mummeleille.

Vauvat pärjäävät jo jonkin aikaa kahdestaan ja he jaksavat touhuta myös omiaan pieniä hetkiä kerrallaan. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tällaista ei juurikaan ollut. Keskittymiskykyä ei ollut mihinkään, eikä kiinnostus maailmaa kohtaan ollut kovin suurta. He vain halusivat olla äidin tai isän turvallisessa sylissä, syödä, nukkua ja välillä vähän availla silmiä ja möllötellä lähellä.

Nykyään touhutaan tosi paljon yhdessä. Tai useimmitenhan se menee siihen, että mä touhuan, selitän lapsille mitä teen ja lapset katselee kiinnostuneina vierestä ja yrittävät osallistua parhaansa mukaan. Esimerkiksi mun tehdessä joulutonttuja, he keskittyivät repimään niitä. Tai mun ommellessa joulumekkoja, lapset pyrkivät hamstraamaan käteensä kaikki kiiltävät kankaat. Osallistumista omalla kehitystasollaan!

Olen miettinyt, mitä kaikkia aktiviteetteja sitä voi tehdä vajaa 6-kuukautisten kanssa ja tullut siihen tulokseen, että lähes mitä vaan, kunhan sopeuttaa puuhat heidän kehitystasolleen sopiviksi. Ei vaadi liikoja, mutta pitää mielessä, että lapsi on innostunut tekemään kaikkea sellaista, mitä ei vielä osaa. Se luotsaa lapsen luontaista kehitystä eteenpäin, kun he eivät osaa jotain mutta haluavat kuumeisesti oppia. Uusia ja erityinen kiehtoo. Mitä enemmän tuota iunnostusta heissä vahvistaa, sitä enemmän he tyypillisesti esittelevät uusia taitojaan.

Tänään kun siivosin mietin, missä tilanteissa voin istuttaa pirpanat töllön ääreen hyvällä omatunnolla hetkeksi. Sitähän tuonikäiset katsovat sujuvasti. Ainakin nuo meidän neidit tuijottaisivat liikkuvaa kuvaa tunteja, jos vain saisivat. Vaan eivät saa. Puolen tunnin Lentokenttä-ohjelmaa katsottiin aikoinaan meidän vanhempien sylistä sekä toisinaan myös uutisia, mutta siihen se rajoittuu.

Olen järkeillyt asian niin, että media-ajalla kasvavilta lapsilta ei missään nimessä kannata kokonaan evätä mahdollisuutta tutustua mediaan pieninä, koska isompina he joutuvat sen kanssa joka tapauksessa tekemisiin tavalla tai toisella. Siksi on hyvä lähteä alusta asti siitä, että televisioon ja nettiin liittyvät asiat ovat yhteisiä ja että niihin liittyvistä ilmiöistä voidaan keskustella avoimesta vanhempien kanssa.

Sille linjalle en kuitenkaan lähde, että käyttäisin televisiota heidän päivän täytteenään, koska haluan tehdä itse jotain muuta. Tottakai käytän tuota jippoa toisinaan, turha siis jeesustella, mutta harvoin. Sitä paitsi kuka tahansa osaa istuttaa lapset television ääreen ja poistua itse, mutta mun mielestä mulla on lapsilleni enemmän annettavaa. Joku toinen saattaa kokea asian toisin, mikä on ihan fine. Sen sijaan, että istutan lapset telkkarin, istutan heidät mun syliin ja katsellaan iPadilta musavideoita ja lauletaan ja leikitään siinä samalla. Tai vaihtoehtoisesti istutan heidät ikkunan ääreen ja katsellaan ja höpötellään luonnosta. Yksi varma istumispaikka on myös sähköpianon ääressä. Jahka se saadaan toimimaan.

On mulla muuten kaiken kaikkiaan ihania lapsia. Tänään käytiin kaksosäitiystävällä kylässä tässä lähellä, mistä suunnattiin mun työpaikalle Tampereen keskustaan. Siellä syötiin ja paskottiin taas asiaan kuuluvasti kollegan huoneessa. Huone oli siis tyhjänä. Toimistolta jatkettiin Ideaparkkiin jouluostoksille. Ja voitteko kuvitella, koko matka meni ilman itkuja tai kiukkuja. Ja voi että sitä ylpeyden määrää, kun tajusin, että likathan vietti matkansa  vaunuissa enimmäiseen puoli-istuvassa asennossa. Siinä ne tykkää pötkötellä, kun näkevät eteensä. Ja kun uni tuli, laskin vain selkänojat makuulleen.

Ihania tyttöjä meillä. Kuinka kiitollinen voikaan ihminen olla heistä. Äidin päivänpaisteet. Ja isän myös.

Kategoria(t): Äitiydestä, Kaksosten arki, Kasvatus, Kehittyminen ja kasvu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggaajaa tykkää tästä: