Askartelupäivä ja kiintymisestä pari sanaa


Eilen oli kiva päivä äitin ja tyttösten kesken. Aamulla saatiin vieraiksi pari helmityyppiä, jotka toivat suussasulavia joulutorttuja. Nam!

Kun vieraat läks, askarreltiin likkojen kanssa joulukoristeita. Sakset oli kuitenkin kierot kun korkkiruuvi, niin tontuista tuli vamppeja ja päätettiin käyttää kaupan tonttuja. Rakensin niille nauhoista rusetit ja purin tonttukaulurista kulkuset irti ja tehtiin niistä kulkusvyöt. Lisäks tuunattiin keltainen hymynaama joulukuosiin. Fazerin joulusuklaiden kuorista hattu ja minikuusesta pudonneesta pallosta myssyn tupsu.

Ai että ku tytöt ovat iloisena killitelleet uutta jouluikkunaa. Kun mennään muutamia vuosia eteenpäin, toivon heille jäävän tällaisesta yhdessä puuhasteluista samanlaisen maagisen upean tunteen alitajuntaan, kuin mitä itselleni on lapsuuden jouluista jäänyt.

Hain tänään syntikan vanhasta kodista ja alettiin veisata joululauluja. Sofia maltillisemmin kuin Ella, joka hyppi mun sylissä niin paljon, että koskettimet pomppas ilmaan tytön läväytettyä molemmat kädet niille. Lopulta mun oli pakko nostaa hänet kokeilemaan tuettua koskettimilla kävelyä ja konttausta, josta innostui suunnattomasti. Sofia sen sijaan makasi lumoutuneena vieressä kuunnellen musiikkia, hymyillen ja tuijotellen käsiään, eikä samalla tavalla yli-innostunut kuin Ella.

Mahtavaa, kun näistä pienistä alkaa olla seuraakin, kun he ymmärtävät päivä päivältä enemmän asioita ja jaksavat keskittyä hienosti. Katse on tosi tarkka ja huomaan heidän kiintyneen aivan uudella tavalla muhun ja iskäänsä. Enää me ei ollakaan vaan kädet, jotka ruokkii, pitää sylissä sekä vaihtaa vaipat, vaan meillä on isompi rooli heidän elämässään. Meidän kanssa koetaan uusia juttua ja tutustutaan jänniin asioihin, ihmisiin ja esineisiin. Meidän kanssa koeyaan tunteita ja kokeillaan rajoja.

Mun likat on tosi uteliaita luonteeltaan, ja kunhan joko mä tai iskä kannustetaan ja autetaan tekemään uusia juttuja, likat yleensä uskaltaa kokeilla ja onnistuukin niissä ja ovat tosi kiitollisia, että ollaan kannustettu ja jelpattu. He odottavat meiltä paljon enemmän nykyään kuin ennemmin. Hauska esimerkki uteliaisuudesta ovat kylvyt. Ensin he vaan istuivat ammeessa, myöhemmin saatiin jo laskea kaulaa myöten veteen, sitten sivellä vettä päälle ja nyt haluttais ollaa sujuvasti juoksevan veden alla, koska se on jänskään. Molemmatnauraa ääneen! 🙂 ihana kylvettää täällä kodissa, kun on heti valmis -kiuas käytössä ja saa koko kylppärin lämpimäks ja höyryä täyteen. Nyt nuhakaudella oon pistänyt täydet höyryt päälle ja lisännyt löylyveteen eukalyptystä, niin nenukit aukeaa samalla. Tekis niin mieli hankkia meille sellainen puhallettava allas jouluks, koska tilaa on.

Edit: kirjoitin tän yöllä kolmelta, johon mennessä oli ollut 6 sähkökatkoa myrskyn takia. Spooky!

Mainokset
Kategoria(t): Arkista avautumista, Kehittyminen ja kasvu, Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: