Pelikaani (puhelimen) turbiinissa


Kännykkä ja sitä myöten bloggailu tökkii kuin VR. Luuri alkoi toimia viime viikolla lukuunottamatta tekstareita. Tai ylipäänsä tekstin kirjoitusta. Vain funktiomerkit pelittävät eli  jäänyt symbolilukitus pohjaan, sillä kosketusnäyttö on paskana. Kuvia pystyn postaamaan mutta hittooko niitä postailla ilman otsikkoa tai sisältöä. no tässä yksi.

OBS! Jos joku etsii kämppää Pirkkalan Pereeltä, meilatkaa tai kommentoikaa. Me pistetään tyylikkäästi remontoitu oma maantasossa oleva luhtitalokaksiom myyntiin nyt. Ei me tulla sinne muuttamaan neljällä hengellä, ja tyhmä pitää tyhjänä. Myydään se, ei vuokrata – jollei nyt ihme tapahdu. Jesh, ollaan nyt virallisesti vuokralla täällä eli voin tuoda omat sisustuskamat!

Käytiin tänään Ideaparkissa likkojen kanssa. Haettiin iskälle valkoisia paitoja ja likoille katseltiin toista lämpöpussia. Eipä löytynyt yhtäkään sellaista myyvää putiikkia, joten tilaus ulkomaille suurenee. Nyt täytyy erikseen mainita, etten ostanut matkalta mitään.

Kiinteiden opettelu sujuu hienosti.  Eilen näytettiin Lahden mummulle ja papalle sekä Corleonelle, kuinka syödään sosetta ja peruna-Tutteli-velliä. Tänäänkin syötiin nätisti puolikas purkki peruna-Tuttelia.  Ei tarttenut olla edes velliä, vaan pieniä paakkuja nieltiin hienosti. Lopulta skidit innostuivat syömisestä niin paljon, että lusikat piti saada omaan käteen. Niitä siinä imeskeltiin kilpaa ja ruokailun todellinen kesto oli lähempänä 1,5 tuntia. Tänään oli käytössä Ainun ensilusikat. Ainuhan on Bernerin legendaarinen brändi, kuten myös Mam. Hyvin eri tyyppiset, vaikka sama tuotekehitys taustalla. Lusikka on ihanaa pehmeää materiaalia, mäkin tykkään pureskella niitä. Varsinaisia stressileluja! Pyöreä ja pehmeä suussa.

Hauska huomata, kuinka lapset oppivat joka päivä uutta. Nyt on menossa koskettelukausi ja tartutaankin esineisiin jo melko systemaattisesti. Etenkin tuttipullosta täytyy pitää kiinni ja killittää iloisenväristä rinkulaa silmät kierossa. Sama pätee kaikkiin naruihin ja nyöreihin sekä äidin hiuksiin tai mistä nyt vaan kiinni saa.

Lapset on olleet kuin pieniä enkeleitä viimeiset viikot. Sofialla on sellainen kausi menossa, että nukahtaa ainoastaan kädestä kiinni pitäen. Isi ja äiti molemmat kelpaavat. Kippura taas hyytyy elektroniseen sitteriin edelleen tai sänkyynsä hetkessä. Ulkonakin ovat nukkuneet entistä enemmän, mikä osaltaan on vaikeuttanut sisälle nukahtamista. Vaikeaksi en ole kuitenkaan kokenut nukahtamista, vaan enemmän kyse on siitä, että uusi aikakausi on selkeästi alkanut. Sama juttu liikumisen ja asentojen kanssa. Kumpikin viihtyy yhä paremmin sitterissä pystymmässä ja sylissäkin pitää saada olla puoli-istuen, seisoen tai vatsallaan. Syöminenkin hoituu pelkästään sitteristä, koska vauvasyöttöön eivät enää suostu. Muuten kyllä kaipaavat kovasti hellyyttä ja sitähän heille on annettu niin paljon, että välillä tulee mietittyä, kasvaakohan niistä ihan normaaleja itsenäisiä yksilöitä. Meidän rakkaat silmäterät. ❤

Jaahas, nyt katsomaan Tanssii tähtien kanssa loppu ja nukkumaan. Huomenna pistetään Hyalgan-piikki C2-3 väliin. Pitäisi tuoda lisähelpostusta oloon, joka onneksi on mennyt parempaan.

Testattiin ensimmäisen kerran Maxi Cosi -yhteensopivia vaunuadaptereita, ja toimihan ne pienen kiroilun jälkeen. Ohjekirja haettiin tottakai vasta viimeisenä. 😉 Erittäin näppärät, joskin kaukaloadapterit ja kovat kopat eivät voi olla kiinni vaunuissa yhtä aikaa eli aina jostain on luovuttava. Rattaiden kanssa adaptereita voi pitä mutta meillä tuskin tulee eteen sellaista tilannetta, että toinen ois istuen ja toinen kaukalossa. Veikkaan, että uudemmissa EW:ssa adapterit on integroitu runkoon, eikä niitä tarvitse erikseen ostaa/kiinnittää. Mutta älkää käsittäkö väärin, olivat näppärät näinkin.

Kaukalot tosi toimissa.

Ainoana miinuksena mun mielestäni on, että turvakaukaloissa matkatessaan lapset ovat suojattomia. Sivut nousevat korkealle mutta pään päällä oleva ohut aurinkosuojakangas ei vakuuta. Kovissa kopissaan lapset on turvassa, suojassa ja rauhassa, senkun vetää luukut kiinni ja sulkee vetskarit.

Mainokset
Tagged with: , , , , ,
Kategoria(t): Arkista avautumista, Äitiydestä, Kaksosten arki, Kuvia elämästä, Tien päällä ja reisussa, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: