Voi pientä reppulaa, kun se ei osaa vielä kävellä!


Kävin tänään erittäin mielenkiintoisen keskustelun ystäväni kanssa. Aiheena oli: miten kasvattaa lasta positiivisuudella ja miten saada muut lähipiirissä kasvattamaan häntä samalla metodilla.

Ystäväni Saara oli huolissaan hänen miehensä Mikon siskon (Helin) ja tämän puolison (Saken) negatiivisesti ja pessimistisestä kasvatustyylistä, jolla he kasvattavat sekä omiaan että ystäväni Saaran lapsia näiden ollessa kyläilemässä. Kehuja ei juurikaan satele, vaan Saaran tytön toimintaa kommentoidaan negatiivisesti sekä lapselle itselleen että ystävälleni Saaralle ja tämän miehelle Mikolle. Myös Saaran ja Mikon tekemisiä aliarvioidaan ja kyseenalaistetaan jatkuvasta heidän oman lapsensa kuullen.

Esimerkiksi uusien taitojen kehittyminen huomataan, mutta se esitetään aina negatiivisesta näkökulmasta toteamalla, ettei lapsi vielä osaa jotain tiettyä asiaa. Ylipäänsä lapsen ja Saaran sekä Mikon toimintaa joko kauhistellaan, voivotellaan tai syyllistetään. Lähes poikkeuksesta joka asiasta laaditaan kauhuskenaario, joka toteutuu harvoin. Esimerkkeinä Saara luetteli ilmaisut:
– Eikö se vieläkään kävele pikku raukka?
– Eikö ne hiukset nyt vieläkään kasva?
– Voi voi, mitä se itkee reppula?
– Kauheeta, kun kakka tuli housuun eikä pottaan?
– Pitääkö äiti (Saara) nälässä sua?
– Eikö se isä (Mikko) anna sun tehdä mitään kivaa?
– Eikö se äiti (Saara) ole vaihtanut sulle vaippaa?
– Mitä se isä (Mikko) nyt jätti ruuan kylmäksi?
– Eikö se osaa vielä kiittää ruuasta? Kauheaa, jossei se koskaan opi.

Ja sitten kun lapsi kävelemään, virsi muuttui muotoon:
– Raukalla on outo tyyli kävellä, milloinkohan se oppi kävelemään normaalisti?

Ja kun hiukset kasvoi:
– Voi, voi, eikö se äiti koskaan laita palmikkoa, kun nyt sulla on hiukset?

Ja kun kakka tuli pottaan:
– Pieni reppula, siellä se joutui istumaan yksin vessassa, kun ei kukaan tullut pyyhkimään. Traumoja aikuisuuteen asti.

Ystäväni mielestä tämä on ahdistavan kuuloista, sillä hän itse kasvattaa positiivisen psykologian oppimien mukaan eli välttelee EI-sanan puhki kuluttamista, jatkuvaa voivottelua, latistamista, syyllistämistä ja pessimismia. Sen sijaan hän viljelee kehuja ja perusteluita ja pyrkii huomaamaan pienetkin positiiviset askeleet kehittymisestä luomatta kuitenkaan liikaa paineita lapselleen. Pahimmillaan tilanne on johtanut siihen, etteivät ystäväni ja hänen miehensä vieraile pitkiin aikoihin Helin ja Saken ja heidän lastensa luona. Asiasta on puhuttu useita kertoja, ja toisinaan tilanne on ollut hieman parempi mutta repsahtanut uudelleen.

Kuulemma paras keino on ollut seuraava: kun ystäväni on kylässä Helillä ja Sakella, hän toimii määrätietoisesti omalla tavallaan, kuten aina ennenkin, ja perustelee myöhemmin omaa toimintaansa: ”Toimin tavalla X, koska oletan Y ja Z”. Esimerkiksi: ”Haluan välttää liikaa EI-sanan käyttöä, sillä tiedän, ettei 2-vuotias lapseni vielä täysin ymmärrä sitä ja koska haluan säästää sanan pontevuuden oikeasti katatsrofaalisiin, pelottaviin tai vaarallisiin tilanteisiin”.

Ystäväni mukaan tuolla tavalla hän saanut monta hyvää keskustelua aikaiseksi ja toisinaan ainakin Heli on myös ymmärtänyt hänen pointin, vaikka Sakke ei. Olennaista on olla kohdistamatta mitään arvostua Helin tai Saken toimintaan vaan omaansa, ja sitä kautta herättää Heli ja Sakke ajattelemaan omaa käyttäytymistään. Näin vältetään suurimmat räjähdykset ja loukkaantumiset.

Ja parhaana kikkana ystäväni on käyttänyt seuraavaa: hän kyseenalaistaa omaa toimintaansa tarkoituksellisesti ja nostaa teennäisen imarrellusta Helia ja Sakkea jalustalle : ”Minä en tiedä, miten tässä tapauksessa kannattaa toimia, mitä sinä tuumit?” Tällä tavalla hän on saanut jälleen keskustelun käyntiin ja päässyt johdattelemaan sitä haluamaansa suuntaan. Kuulostaa keinotekoiselta, mutta kun vastassa on täydellinen jästipää, joka ei osaa ei näe muuta tapaa toimia kuin omansa, on kaikki keinot käytettävissä. Täydellisten tai ehdottomien ihmisten kanssa on erityisen tärkeää muistaa, ettei yritä muuttaa heitä eikä kerralla kokonaan, vaan kohdistaa kritiikin heidän toimintaan ja aloittaa pienistä palasista.

Ymmärrän erittäin hyvin Saaran ja Mikan huolen, sillä en haluaisi itsekään tulla teurastetuksi lapseni korvissa, enkä myöskään opettaa lapselleni, että on aivan ok hahmottaa koko maailmaa negatiivisten lasien läpi.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized
2 comments on “Voi pientä reppulaa, kun se ei osaa vielä kävellä!
  1. Kati sanoo:

    Postauksesta tuli mieleen, että harva varmaan arjessa ehtii aktiivisesti pohtia sanomisiaan tai tekojaan, ellei ole alan ammattilainen, ja eipä sekään aina auta 🙂 Minä ainakin marmatan ja murisen välillä lapsille ihan samalla tavoin, kun on tosi kiukkuinen ja kiire päivä. Toisaalta, koitan kyllä pitää positiivista virettä yllä, mutta aina siinä ei onnistu.
    . Olen kyl ihan samaa mieltä, että vaikeiden ja ehdottomien ihmisten kanssa tulee pienistä jutuista aloittaa, ja koittaa syöttää toisen kuoren alle omaa näkemystään pikkuhiljaa. Toisaalta, mitä vanhemmaks mä olen tullut, sitä ehdottomammaksi olen muuttunut, enkä vietä aikaa vapaalla sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä tai joiden tyyli riepoo.. Työssä joutuu kuitenkin semmoisten kanssa tekemisiin päivittäin.

  2. onnipotkas sanoo:

    En mäkään Naantalin aurinko ole, mutten luonnollisesti melankolista tai synkistelevää ihmistyyppiäkään. Välillä vituttaa, mut niinhän meitä kaikkia. Onneks ohi menevä tilanne ja suhtautuminen on eri asioita eli välillä on ihan jees olla negaporsas, mutta pysyväks tavaks suhtautua en sitä halua päästää. Sillä tavalla tunnen olevani lapsilleni vastuussa että yritän ainakin vältellä istuttamasta heihin esimerkiksi avuttomuuden ja haukkumisen toimintamalleja. Potkikaa sit, jos alan kuulostaa negatiiviselta ilkeilijältä pysyvästi. 😉

    Mulla on sama ton seurani valitsemisen suhteen. Miksi viettää aikaa sellaisissa piireissä, joissa tulee lytätyksi tai jossa ei ole arvostettu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: