Keskittymisestä


Kello on 3.56 ja lapset syötetty. Äidille on tullut paha tapa napata joka yösyötöllä yksi mangosose.

Ja nyt päivän epistolaan. Yökyöpelinä tykkään kirjoittaa tälläin pimeän aikaan. Lukiosta lähtien yöt ovat olleet mun tehokkainta aikaa, miten sen ei kenties pitäisi olla?

Monet kaverini ihmettelevät ääneen, kuinka jaksan kuvata ja kirjoittaa meidän elämästä tyttöjen kanssa loputtoman paljon. Ilkeäänkin sävyyn on kommentoitu, etteikö mulla ole muuta elämää tai että miksi olen rajoittanut blogiaiheita tupliin. Syy on erittäin yksinkertainen: tykkään tehdä muutaman asian kerralla kunnolla panostaen, enkä yritäkään vetää yhtä köyttä moneen suuntaan. Toisin sanoen, olen valinnut panostavani täysillä siihen, mikä mulle on tärkeää, ja tällä hetkellä se painottuu onnellisen arjen luomiseen lapsille, ystävien kanssa hengailuun, uuden perhetilanteen opetteluun sekä muutamiin muihin omiin projekteihin, kuten valokuvausharrastuksen elvyttelyyn, kirjoittamiseen ja kodin etsintään.

Kahden lapsen saattaminen maailmaan sekä siihen liittyvä oma kasvuni äitiyteen ja perhe-elämän ihmeellisyyteen on luontainen ja tunnit täyttävä osa arkeani juuri tällä hetkellä. Äitinä olo on 24/7-hommaa. Haluan antaa heille kaiken sen, mihin pystyn, enkä katua myöhemmin, kuinka vuodet vain lipuivat ohitseni.

Ja miten edes voisin kirjoittaa esimerkiksi työstäni, kun en ole töissä tällä hetkellä? Korostettakoon, että yrittäjä voi pitää pikkuisen vapaata, kunhan ei yritä yksin! Tottakai seuraan bisnesmaailman menoa, luen edelleen ne tutut mielenkiintoiset saitit uutisineen, pidän yhteyttä asiakkaisiini ja näen jonkin verran myös työkavereita, mutta vähemmän kuin ennen sairas- ja äitiyslomaa. Se, etten ole työpaikalla ei tietenkään tarkoita, ettenkö ajattelisi ja toimisi edelleen yrittäjämäiseen tapaan. Mulle työ ei koskaan ollut työtä tai palkan pakottama tapa viettää 8 tuntia päivässä, vaan elämäntapa, loputon kehittymisen mahdollisuus ja tilaisuus tutustua piinkoviin kumppaneihin ja kollegoihin, joilta voi itse oppia enemmän.

Ennen raaka (ja jopa järjettömältä vaikuttava) työ oli yksi elämän keskipisteistä, mutta tällä hetkellä lapset saavat ansaitusti kaiken sen ajan, jonka ennen vietin mielenkiintoisten työproggisten parissa. Työjuttuja tulee mietittyä, mutta vähemmän, koska vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Edelleen innostun suunnattomasti, kun eteeni tarjoutuu mahdollisuus keskustella markkinoinnista tai viestinnästä, mutta samalla muistutan itseäni, että olen virallisesti vanhempainvapaalla eli saan luvan kanssa keskittyä vanhemmuuteen. Töitä ehtii tehdä taas, kun aika on kypsä.

Tämä blogi on siis ennen kaikkea mun tapani luoda muistoja itselleni sekä jakaa omaa ja lasteni arkea läheisilleni. Eräänlainen nettivauvakirja, jonka laitan vain kutsuvieraiden luettavaksi siinä vaiheessa, kuin tytöt ovat vanhempia ja alkavat ymmärtää luetun ymmärtämisen päälle. Kun mimmit kasvavat, he voivat itse päättää, haluavatko heistä kirjoitettavan tai julkaistavan kuvia missään. Mä en olisi ollut innostunut siitä, että äitini olis blogannut koko kansalle mun elämästä kerho/kouluiässä. Sen sijaan olen onnellinen, että mun äiti on rohkaissut mua jakamaan omia kokemuksiani avoimesti. Äitiäni saa kiittää siitä, että ylipäänsä olen aloittanut bloggaamaan ensiksi salanimellä ja myöhemmin julkisesti.

Myöskään niska ei ole pääosassa tässä blogissa, koska paskaniskan kanssa elo tuppaa muodostuneen elämän realiteetiksi, eikä asiassa sinänsä ole mitään erityistä. Tottakai haluan kirjoitella niskani vaikutuksesta arkeeni, mutta muut rankajutut puidaan niille kuuluvilla foorumeilla. Tämä blogi on tuplaonnen kyllästämä, siinäkin on riittävästi aihetta tuhansiin juttuihin, ja lisää kokemuksia kertyy päivittäin.

Mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseen, onko mulla muuta elämää kuin kaksoset… Ei ole mitään sen erityisempää elämää kuin aiemminkaan. Tavallista ja mielenkiintoisen tasaista arkea, josta nautin suunnattomasti. Elän aivan kuten ennenkin eli päivä kerrallaan hetkeen tarttuen ja keskittyen muutamaan mulle tärkeään juttuun, jotka tekevät mut onnelliseksi ja saavat elämäni tuntumaan täyteläiseltä. Kun teen jotain, käytän siihen keskivertokansalaista enemmän aikaa. Haluan innostua täysillä parista asiasta kerralln, jolloin muut projektit saavat jääpienemmälle huomiolle. Se on mun tapani hallita impulsiivista luonnettani ja pitää elämä järjestyksessä. Välillä repsahdan siitä, mutta so what?

Hypoteettisesti, jos jostain syystä päätyisin asumaan Singaporeen pariksi vuodeksi, tulisin bloggaamaan elämästäni siellä sekä reissuistani Aasiassa omassa matkablogissani. Firmaan blogiin kirjoittelisin bisnesjuttuja. Tämä blogi on omistettu kuitenkin rakkaille lapsilleni.

Mitä mieltä olette tällaisesta keskittymisestä muutamaan olennaiseen juttuun? Kaventaako se maailmaa liiaksi?

Mainokset
Tagged with: , ,
Kategoria(t): Äitiydestä, Kaksosten arki, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized
4 comments on “Keskittymisestä
  1. Sanna sanoo:

    Mä oon kyllä samaa mieltä kun sä, enkä häpeile yhtään myöntää että elämä pyörii jo nyt tosi paljon näiden tyttöjen ympärillä vaikka eivät ole edes syntyneet vielä ❤

  2. Keskittyminen yhteen tai pariin asiaan ei ole todellakaan pahitteeksi. Minusta itsestä tuntuu, että oma blogini ei ole vielä löytänyt muotoaan juuri siksi, että yritän kirjoittaa vähän kaikesta (etteivät eräät lukijani kyllästyisi jatkuviin vauvatarinoihin). En tiedä, haluanko tehdä siitä vauvablogin vai kirjoittamiseen liittyvän blogin. Nyt se hyllyy jossain siinä välimaastossa, eikä lopputulos ole ehkä niin hyvä. Olen miettinyt, että josko sittenkin laittaisin pystyyn ihan erillisen vauvablogin.

    Tykkään kovasti, että päivität usein blogiasi ja että kaksoset ovat siinä pääosassa. Sehän on sinun elämääsi tällä hetkellä.

    • onnipotkas sanoo:

      Kiitos Jenni! Niin mäkin uskon, että ihmiset tykkää nimenomaan siitä, että juttuja ilmestyy usein ja niissä on myös kuvia. En ole kuitenkaan niin ammattikirjoittaja, että osaisin kertoa tunteistani pelkän tekstin keinoin ilman kuvia. 😀

      Hyvä pointti tuo blogien eriyttäminen. Mä tein alun perin sen valinnan, että tää on omistettu tuplille ja että tässä blogissa kirjoitan ensisijaisesti itselleni ns. itsekkäistä syistä. En ajattele juurikaan lukijoiden mieltymyksiä taijuttujen luomaa kritiikkiä, enkä tavoittele kieliopillista täydellisyyttä tai juttujen loogisuutta. Tottakai joku järki pitää olla, koska muuten kukaan ei jaksa seurata blogia pitkäjänteisesti.

      Bisnesblogissa tilanne on toinen, koska kirjoitukset lähtevät asiakkaiden tai kumppaneiden tekemisistä ja tarpeista ja ne myös arvottavat minua alan ammattilaisena, joten haluan panostaa niihin eri tavalla. Tää blogi on enemmän reipasta ilottelua, enkä juurikaan suunnittele etukäteen juttuja. Oikeastaan kaikki kirjoitukset syntyvät siitä arjesta, mitä elän, eli ne ihmiset, jotka tätä blogi lukevat, tuntevat minut erityisen hyvin. 😀 Bisnesblogiin taas on tehty ns. journalistinen viitekehys vuositasolla ja kaikki jutut nojaavat jollain tavalla siihen.

      Mä uskon vahvasti, että jokainen blogi löytyy lukijansa niin sun vauvablogi kuin kirjoittamiseen liittyväkin blogi.
      Ehkä munkin pitäisi ajatella enemmänkin lukijoitani? 🙂

  3. Kati sanoo:

    No siis, minkäs sitä luonteelleen voi. Mun mielestä tää sun blogi on just hyvä arkiblogi. Minullahan on paljon tiukemmin rajattu ja muutenkin ”pienemmän mittakaavan” juttu. Tätä on virkistävää lukea, arkielämän koko kirjo tulee hyvin esille. Pitääkö blogia sitten itsensä vai lukijoiden vuoksi, täytyy itse ratkaista ja kirjoittaa sen mukaan. Mä kyl ajattelen et jos sä alat pelkkiä lukijoita miettiin, niin jutuista menee terä. Kun jokuhan saattaa vaikka loukkaantua ynnä muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: