Niskan retkahdusvamma ja vauva-arki


Ellan mansikkaluomen synty ja sen seuraukset on hankala ymmärtää ulkopuolisten silmissä. Iso punainen klöntti edustaa ihmisille paitsi rumuutta myös vaikeuksia ja lääketieteellisiä tutkimuksia ja hoitoja. Ella itse ei ole luomesta moksiskaan, ja äidille on aivan sama, onko luomi kasvoissa vai ei, jossei se aiheuta terveydellistä haittaa tytölle. Sama rakas pikku-Emppu hän silti on. Leikkauksiin ei lähdetä, jossei ole pakko. Eli toisin sanoen, jos luomesta tulee sosiaalinen probleema myöhemmällä iällä, sitten se operoidaan. Nyt kun tyttö ei itse tajua koko luomea, on aivan sama, mitä muut ajattelevat siitä.

Mun niskavamman kanssa vallitsee samat periaatteet. Periaatteessa aivan sama mitä muut siitä ajattelevat, mutta käytännössä ei, koska se vaikuttaa arkeeni monella tavalla. Itse olen sen kanssa tottunut elämään lähes neljän vuoden kokemuksella, mutta jotta muut ymmärtäisivät paremmin oudoilta vaikuttavia toimintatapojani vauva-arjessa, avaan vammaa tarkemmin. En olekaan tässä blogissa liiemmin niskavammaa eritellyt, vaikka olen aiemmin omistanut vamman diagnosoinnille ja kuntoutukselle kokonaisen blogillisen tavaraa. Lisäksi olen perustanut yhdessä muutaman nettikaverin kanssa niskavammafoorumin, jolla on lähes 200 rekannutta kävijää ja tuhansia viestejä tuki- ja liikuntaelimistöön liittyen.

Niskan retkahdusvamman ymmärtää parhaiten, kun tutustuu mekanismiin, jolla vamma syntyy. Lopun videot havainnollistaa hyvin. Aina ei tarvitse olla autokolarissa niskavamman saadakseen, vaan mikä tahansa kova niskaan ja/tai päähän kohdistuva voima riittää aiheuttamaan kurjat oireet. Vamma voi syntyä siis pudotessa, taklauksesta päähän, kaatuessa, potkusta kasvoihin jne. yhdistävä tekijä on pään ja niskan raju heilahtaminen eteenpäin, taaksepäin ja/tai sivulle, kuten video osoittaa.

Riittävän kovan voiman takia venyttyy paitsi niska, saattaa ruhjoutua myös aivot ja selkäydin, jotka ovat suojassa luisen rangan, useampikerroksisen kalvorakennelman, nivelsiteiden ja lihasten alla/sisällä. Useimmilla vamma kohdistuu vain pintakudoksiin ja aivot ja selkäydin säästyvät venytykseltä. Toisinaan voima on niin valtava, että myös herkkä hermokudos päässä ja ytimessä vaurioituu. (Minulle kävi näin) Tämä auttanee hahmottamaan vamman vakavuutta: kyse ei ole mistään lihasrevähdyksestä, jonka voisi korjata salitreenillä ja lenkkeilyllä. Tarvitaan kevyempiä treenejä, hellävaraista hermotasolle kohdistuvaa hoitoa ja pitkää pinnaa.

Siltikään niskani ei koskaan tule ehjää, koska tukikudokset, nivelet ja jänteet eivät kojaudu alkuperäisiksi. Arpikudos kestää vähemmän vetoa ja puristusta, ja on erityisen altis uusille vammoille. Kerran niskansa vakavasti loukannut on aina riskiryhmässä mitä tulee uusiin vammoihin, sillä retkahtanut niska on loppuelämän yliliikkuva eli kansankielellä: löysä paska.

Vakavaan retkahdusvammaan, johon kuuluu neurologisia oireita kuten huimausta, tasapaino-ongelmia sekä näköhäiriöitä, korvien soimista ja erilaisia kasvojen ja kaulan/hartioiden alueeen hermotushäiriöitä (tuntopuutokset, paineentunne, kihistäminen ja aistiyliherkkyys), ei ole parannuskeinoa. Hermot paranevat hitaasti ja huonosti. Kivunlievitystä on, ja oman toiminnan sopeuttaminen vallitsevaan tilanteeseen auttaa paljon.

Löysä niska ja vauva-arki

  • Äärimmäiset rempaisut, nostot ja staattinen kantaminen on minimoitava. Arvatkaa, kuinka helppoa?
  • Liukastua, kompastua tai kaatua ei saa eli lelut pois lattioilta, kunnon kengät, ei talvella riskeeraamista, ei vaarallisia urheilulajeja.
  • Lattialla möyriminen on pidettävä kohtuullisissa rajoissa, koska niska joutuu huonoon asentoon ja ydin venyttyy.
  • Äkkinäiset liikkeet, joissa kohdistuu niskaan/hartioihin vetoa on kielletty mutta tätä kieltoa ei voi lasten kanssa noudattaa.
  • Painavien punnusten (painava niskavammaiselle on n. 4 kg) riiputtaminen käsissä on minimoitava (Case lapset, ruokakassit, vaunujen runko, kopat yhdessä jne)

En jaksa nyt luetella kaikkia rajoitteita ja kieltoja, koska joudun ikkomaan niitä joka päivä. Mutta ei nämä rajoitteet ja kiellot tulleet mitenkään yllätyksenä, vaan tiesin tasan tarkkaan, mihin lähdin, kun raskaus tuli ilmi. Sen sijaan tuplat tuli yllätyksenä ja siinä puntti tutisi, koska tiesin, ettei mun kropalla pitäisi pystyä kantamaan kahta yhdeksää kukautta saatika möyrimään kahden kanssa ensimmäisen vuoden ajan. No, elossa ollaan! Olen täysin tietoinen siitä, mitä kahden lapsen kehittyminen ja kasvattaminen vaatii kropalta: kivun ja oman huonon olon sietämistä. Tieto siitä, että jossain vaiheessa helpottaa ja pääsen nauttimaan täysillä perhe-elämästä, auttaa. Siihen asti painetaan sisulla ja tahdonvoimalla ja kärsitään seuraukset hiljaa yksin yön pimeydessä sekä vältellään uusia haavereita.

Vitutukselle ei saa antaa valtaa, vaan on pyrittävä nauttimaan jokaisesta päivästä, vaikka kipu, huimaus ja muut oireet ovat läsnä vauva-arjessa. Välillä saa surra, mutta kohtuus siinäkin. Tytöt ovat ehdottomasti tämän kaiken arvoisia, enkä vaihtaisi päivääkään elämästäni enkä muuttaisi valintojani jälkikäteen.

Muiden enemmän tai vähemmän erikoiset kommentit otan toisesta korvasta sisään ja toisesta heitän ulos. Sitä varten meille luotu kaksi korvaa. Ja sama pätee silmiin. 😉

Mä hoidan arkeni ja lapseni parhaalla mahdollisella tavalla ja juuri kuten tahdon sekä hyväksyn sen, ettei osa ihmisistä koskaan tule ymmärtämään valintojani. Mutta mitä väliä? Riittää, kun itse tietää ja rakkaimmat ymmärtävät – tai edes tukevat, vaikkeivät ymmärtäisikään. Multakin meni 8 kuukautta, 6 lääkärikäyntiä, 1500 blogikirjoitusta, 19 kirjaa ja pari vuotta fyssarikäynteihin, ennen kuin ymmärsin, mistä retkahdusvammassa on kyse pohjimmiltaan.

Mainokset
Tagged with: , , ,
Kategoria(t): Arkista avautumista, Helpottavat ergonomiaratkaisut, Sairastelu, Synnytys, Tunteita ja tuoksuja
6 comments on “Niskan retkahdusvamma ja vauva-arki
  1. Annika sanoo:

    Voi meitä ihmisiä, kun kaikki näkyvät poikkeavuudet – saati sitten näkymättömät – on NIIN vaikeita ymmärtää! Ehkä kyseessä on sitten vain tietämättömyys, mutta aika erikoista puuttua johonkin mansikkaluomeen, kun lapsi on muuten terve ja voi hyvin! Luomihan sitä paitsi monesti häipyy ajallaan ja sen operoiminen noin pieneltä on ihan käsittämätön ajatus omasta mielestäni.

    Oon monesti miettinyt, miten selviät arjesta. Musta terveenäkin oli vaikea jaksaa kantaminen, valvomiset ym. Lievällä niskavammalla varustettuna ymmärrän, ettei ole mitenkään selvää että pystyisit kaiken itseksesi hoitamaan. Hienoa, että olet saanut hoitajan ja rohkeasti haet apua. Lapsesi eivät siitä kärsi, päin vastoin.

    On muuten aivan ihania kuvia täällä teidän neitosista! Kommentoiminen on meinannut jäädä kokonaan, mutta käyn kyllä aktiivisesti täällä lukemassa kuulumisia 🙂

  2. sanna sanoo:

    Voi vitsi, kurjaa jos saat kuulla ikäviä kommentteja sun niskasta tai Ellan luomesta 😦 Todella tyhmää kyllä. Ihmiset on just niin urpoja välillä. Mä olisin niiiiiiin onnellinen jos meidän tytöt syntyisi terveenä, eli tarkoitan sillä sitä, ettei ne ole niin sairaita, että normi elämä on hankalaa 😦

    Muutamalla tutulla lapsella on sydämien kanssa jotain ongelmia, ei mitään vakavaa mutta ei voi esim harrastaa koskaan liikuntaa normaalisti. Mun mielestä sekin on vaan tilanne johon voi oppia suhtautumaan niin ettei se vaivaa.

    Osa ihmisistä on kyllä myös niin ajattelemattomia että sanoo jotain vaikkei tarkota pahaa ,mut voisi silti ajatella ensin ennen kun sanoo jotain tyhmää!! arrrggg

  3. […] on nyt nätisti supistunut ja haava voi hyvin. Vielä rangan kun saa pelittämään, niin ens maanantaina on mahdollista kotiutua. Hyvä juttu? Lähetä se eteenpäin […]

  4. onnipotkas sanoo:

    Joo, aina yhtä hienoa kuulla ekana: mikä tolla on poskessa. Vastaan milloin mitäkin: vamma, loinen, sieni, hyttyeenpisto, sisko löi, polttivat sairaalassa, jotta erottaisivat, tatuointi jne. Huumorilla selviää. 😉

  5. onnipotkas sanoo:

    Ja en mä aina selviäkään, kun pitää jatkuvasti nostella. 😉 Mut hengissä ollaan ja onneks ei oo ongelma velkaantua avun palkkaamisesta. 😉 mut kyl mä sinnittelen nyt vielä parhaani mukaan, ja jos käy liian raskaaks, sit mietin plan B:n. Sit helpottaa, kun istuvat ja auttavat itse itsensä liikuttamisessa. 🙂

  6. Kati sanoo:

    Mä en tajua miksi ihmiset kyselee jotain noin pässiä, ja onko tosiaan joku välttynyt näkemästä mansikkaluomia aiemmin?Ei tajuu..Kaaoksesta ja sen hallinnasta: mä olen joskus miettinyt, että kuinka kaikki tuleekin aina yhtä aikaa. Oisko syynä se, että sit joskus osaa nauttia pienistäkin asioista, kun on isoja murheita käynyt läpi? Asenne ratkaisee paljon. Jos jää märehtimään, märehtimistä riittää varmasti.
    Nyt hei keskitytään vaan nettishoppailuun ja piristetään syksyä- tsiikaas Anselmiinan nettipuoti ja Tutan mekot, mä haluisin semmoisen Minille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: