Iästä ja ajankulusta


Herään klo 7 ja alan valmistautua. Piilotan Siwan muovipusseihin verrattavat silmäpussit piiloon Chanelin Anti-Age valokynällä, tupeeraan ennenaikaisesti harmaantuneen polkkatukkani törrölleen ja puen perseläskejä tiukentavat Sloggi Romancet. Allit piilotetaan pitkien hihojen alle, suonikohjut paksuihin sukkahousuihin. Katson peiliin ja totean: ”Ei enää niin kun ennen, mutta pärjään”.

Tuijotan itseäni tarkemmin peilistä. Tarkastelen huolellisesti roikkuvia suupieliäni, josta katseeni siirtyy silmiini, joista on jo paennut nuoruuden hehku. Totean, että olen nelivitonen. Vanha kun mikä. Täytyykö pelätä duunipaikkani puolesta, sillä olenhan lähes ikäloppu. Lähivuosia tulen todennäköisesti saneeratuksi ulos yt-paketilla, minkä jälkeen jään mentaalisista syistä ennenaikaiselle eläkkeelle.

Mies haluaa kanssani rantalomalle vain siksi, että voi katsella salaa nuorempia biitsillä. Kun lapsia sai aikaisemmin hätyytellä pois kaulasta roikkumasta, nyt heitä saa anella haliteltaviksi. Heidän elämässään on muitakin tärkeitä ihmisiä. Minä, äiti, olen murrosikäisteni mielestä mielikuvitukseton ja tiukkapipoinen ämmä. Kaikin puolin out of fashion, paitsi silloin, kun viikkoraha ei riitä kaikkiin pakollisiin hankintoihin, he tarvitsevat autokyytiä harrrastuksiinsa tai heidät pitää hakea luokkakaverin bileistä kotiin. Romanttiset ilta-ajelut mopoautolla pari vuotta itseään vanhemman kundin kanssa pieksevät äidin kanssa vietetyn laatuajan.

Ei näin.

Miksi vanheneminen tulee monelle yllätyksenä? Vuodet vaan lipuu ohi, ja yhtäkkiä huomaa tosiaan valmistautuvansa lapsiensa rippijuhliin ja miettii, kuinka väsynyt ja kiireinen olikaan kaikki ne vuodet, kun lapset olivat pieniä. Periksi ei kuitenkaan kannata antaa, vaan jokainen päivä pitää elää niinkuin se olisi viimeinen. Tai ainakin toiseksi viimeinen. Joku päivä se nimittäin on todellisuutta.

Elämä on tässä ja nyt. Ihmeet eivät tule todeksi odottamalla, vaan niille on luotava aktiivisesti tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Nyt menen antamaan hyvänyönsuukot kahdelle suloiselle ihmeelle. Ihania ovat. Minun rakkaat lapseni Ella ja Sofia.

Mainokset
Tagged with:
Kategoria(t): Arkista avautumista, Äitiydestä, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

Suosituimmat artikkelit & sivut
%d bloggers like this: