Näkymätön äiti


Ootteko muut huomanneet, että lasten saamisen jälkeen äiti omana persoonanaan muuttuu tiettyjen ihmisryhmien silmissä näkymättömäksi? Naisesta tulee lasten saannin jälkeen henkilö, jonka käyttäytymistä ja ajatuksia tulkitaan äiti-silmälasien läpi. Toisin sanoen lapsesi määrittelevät sinun arvosi ihmisenä, etkä sinä itse. Ärsyttävää. Toinen vaihtoehto: sinusta tulee vain ja ainoastaan ÄITI isolla Ä:llä, ja kaikki muut roolit puolisosta työkaveriin ja ystävään vaipuvat taka-alalle sillä samalla sekunnilla, kun lapset on pakerrettu maailmaan.

Monia ihmisiä kiinnostaa kysellä lapsista ja heidän voinnistaan, mutta äidillä ei ole niin väliä. Äiti tulee automaattisesti lastensa jälkeen. Ironista sinänsä, äidin merkitys omana persoonanaan korostuu yleensä silloin, kuin lasten kanssa tulee jotain hässäkkää eli suomeksi: asiat on mennyt päin persettä.

Eikö olekin outo tunne, kun tietyt ihmiset kysyvät ”kuinkas lapset voi” sen sijaan, että he kysyivät, kuten aiemmin: ”kuinka sinä voit?” Tai kun asioista aletaan puhua kontekstissa: ”nythän sinä äitinä ymmärrät”… Miltä tuntuu, kun huomaat, että puolisoltasi kysytään sinun kuultesi ”mitenkäs teidän äitee jaksaa”? Ensinnäkin vastaan, että minä olen Päivi, ja toiseksi teen selväksi, että jaksaminen on vähän niinkuin absoluuttinen pakko, jos meinaa pitää kuupan selvänä, eikä ole syytä lähteä siitä oletuksesta, ettei äiti jaksaisi.

En tiedä muista, mutta minä olen paljon muutakin kuin äiti. Vaikka äitiys on tärkeä rooli elämässäni, se ei ole ainoa minua ihmisenä määrittävä. Ennen kaikkea ole maailman paras mä. Ensi kerralla, kun näet hiljattain äitiytyneen naisen, kysy häneltä, mitä HÄNELLE kuuluu. Tämän jälkeen tiedustele vasta lapsista. Uskon, että ilahtuu tästä! Ja sama pätee myös iseihin, mummoihin, enoihin ja sisaruksiin.

Mainokset
Tagged with: ,
Kategoria(t): Äitiydestä, Kaksosten arki, Paskaäiti tilittää ja mokaa, Pelot ja uhkakuvat, Uncategorized
4 comments on “Näkymätön äiti
  1. Kati sanoo:

    Toi on niin rasittavaa. Äitimyytti sucks!Mä en ole koskaan sulautunut siihen perinteiseen muottiin ja alkanut pelkästään äidiksi, päinvastoin. Mulla pitää ehdottomasti olla omia hankkeita koko ajan, työ, opiskelu ja kaverit. Silti toisten kommentointi mun työnteosta tai opiskelusta ä-lomalla ärsytti aikanaan tosi paljon (ja vieläkin). Mulla kuitenkin tilanne alkoi helpottaa kun isäni kuoli, se antoi suhteellisuutta asioihin ja itselle voimaa olla just semmoinen kun on, sitä on isompiakin murheita kun jonkun toisen mielipiteet.

    Lisäksi on ollut onni saada kavereita joiden kanssa puhutaan paljon muustakin kuin lapsista. Ja lapsistakin, kuuluhan ne pakettiin. On kiva, kun lähipiirissä on ihmisiä jotka tykkää minusta minuna, ei äitinä. Enhän mä oo niitten mutsi 😀

    Jaksamisesta ajattelen ihan samalla tavalla:ei tässä ole vaihtoehtoja jaksamisen kanssa, näillä mennään. En ole isommin ees pohtinut koko asiaa, sanonut välillä että eiköhän se ole normaalia että on välillä vähä rankkaa kun kaikki sairastaa tai jotain. Jos alkais märehtiä jaksamisen pulmia, ei muuta tarvis tehdäkään. Luonne- ja asennekysymys siis. Just jaksamisen takia pitää elämässä olla muutakin kun tämä äitiys. Ei saa hukata itseään!

    • onnipotkas sanoo:

      Jep, allekirjoitan! Mä en osaa muutenkaan elää vain yhden asian takia/inspiroivana, vaan on oltava monta juttua yhtä aikaa. 🙂

  2. Akkiki sanoo:

    Juuri samaa olen miettinyt itse. Ärsytti, kun kukaan ei kysynyt kuinka sä jaksat, voit ja miltä susta tuntuu. Kaikki vaan kuittas mun 1,5 vuoden univelatkin sillä, että ”sitä se lapsen kanssa on” tai ”toi on nyt vaan tollainen vaihe” jne. Raskaana ollessa tietysti kaikki oli yltiöhuolehtivaisia ja kyseli vointia jatkuvasti ja yhtäkkiä kaikki huomio kiinnittyi lapseen. Äitinä sain kommenttia lähinnä siitä, että en imettänyt ja kaikesta muusta mitä tein väärin. Siltä se ainakin tuntui! Ehkä se vain korostuu kaiken odotuksen jälkeen. Toivon sydämeni pohjasta sulle voimia ja jaksamista myös äitinä, mutta myös ennenkaikkea vain SINULLE. Koska OLET paljon enemmän kuin vain äiti!

    • onnipotkas sanoo:

      Juu, toi univelkahomma on niin hanurista! Ihan kun se ois joku standardi, että mamman ei tartte nukkua ja silti pysyy muka kuosissa.. 😦

      Mä oon niin onnellinen, että tajusin lopettaa imetyksen nyt, enkä 2 kk:n päästä, kun niska ois tuhannen paskana. nyt jo vähän parempi olo. Niin kauan, kun imettää, niin nivelet pysyy löysinä, ja mulla on löysät nivelet muutenkin, joka tekee kuntoutumisesta tosi hankalaa.

      Välillä tulee tunne, että ennen olin vain maha ja nyt olen lapset. Onneks mies sentään ajattelee mua, kuten myös mun oma äiti. Molemmat tietää, kuinka perseestä on, kun ei pysty hoitaan omia lapsiasn täysillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: