Ei nouse


Tuttu valitti, ettei hänen lapsensa nosta päätä tai yritä liikkuakaan saatika ole aktiivinen äänille, valoille ja ihmisille. Ja lapsi on kuitenkin kohta 4 kuukautta. Teki mieli sanoa suoraan, että no ei kai, kun et ole pitänyt lasta koskaan muualla kuin selällään yksin sängyssä tai sitterissä, etkä yritä mitenkään aktivoida vauvaa saatika vietä aikaa hänen kanssaan yhdessä ajatuksella ja keskittyneesti.

Tässä palataan Vygotskin tikapuut -kehitysmalliin. Lapsi voi tehdä ensin vaikeita asioita aikuisen kanssa, ja kun taidot kehittyy, myöhemmin hän suoriutuu itsenäisesti. Aikuinen tarjoaa lapselle tikapuut, joita pitkin lapsi pääsee askel kerrallaan ylöspäin. Välillä ote saattaa lipsahtaa tai seuraava porras tuntuu olevan liian korkealla, mutta turvana on koko ajan aikuinen, joka hellästi tuuppaa lasta eteenpäin jaloista, jotta hän pystyy tarttumaan käsillä seuraavaan poikkipuuhun. Niin, eli virikkeitä darling, virikkeitä. Ja ennen kaikkea omaa kiinnostusta, aikaa ja kokeiluita. ei voi tietää, jossei toimi! 🙂

Ja kaikista parasta on, ettei pikkuvauvaa aktivoivat ideat maksa mitään. just tänään leikkasin Iitalle Dressmanin vanhasta pussista Rollareiden jättikokoisen huulet-logon ja pistin sen killumaan siimalla kaapin oveen Crocks-logon viereen. Tai kun pidän tyttöjä mahallaan, laitan nenän eteen värikkäät tukaanilakanat, joita kohti he yrittää liikkua uteliaisuudesta. Lisäksi puhun lapsille koko ajan. Selitän, mitä teen ja ennen kaikkea miksi. Vaikkeivät he ymmärrä sanojen merkitystä, he oppivat kommunikoinnin idean sekä tietty äänenpainoja. Myöhemmin he oppivat liittämään tietyt sanat ja merkitykset yhteen. Lisäksi kuunnellaan paljon musiikkia (etenkin Patea ja Rokkia!;), laulan ja annan rämpyttää kitaraa. Ehkä siitä joku musisoinnin ilo tarttuu heille, ehkä ei.

Mun mielestä tärkeintä on tarjota mahdollisuuksia. Lapsi kyllä valitsee myöhemmin, mikä oikeasti kiinnostaa ja kenties jatkaa harrastusta ammatiksi asti, oli se sitten visuaalista suunnittelua, musiikkijuttuja tai vaikka kielellistä kikkailua. Aika näyttää.

Mainokset
Tagged with: , ,
Kategoria(t): Äitiydestä, Kaksosten arki, Kehittyminen ja kasvu, Tunteita ja tuoksuja
2 comments on “Ei nouse
  1. Pia Annika sanoo:

    Lapset myös kehittyvät eri aikaa, se on hyvä muistaa. Vertailu on mahdotonta. Mutta olen kanssasi samaa mieltä tuosta virikkeiden tarjoamisesta.

    Ja kyllä sen todella nopeasti vaistoaa, mikä lasta kiinnostaa, vanhin poikani nautti saada muodostaa ääntä, hän kuunteli musiikkia, puoli vuotiaana soitti leikkipienoaan ja kitaraa. Samoin rakasti palapelejä, toistoja, autojen opettelua. Nyt hän teini-ikäisenä hän soittaa kitaraa, on hyvin teoreettinen nuori. Nuorimmainen ei taas kiinnostunut muusta kuin liikkumisesta ja vaati aina pienestä asti seuraa. Nyt teini hänkin ja on urheilija ja erittäin sosiaalinen.

    Samanlailla nuo kehittyivät aivan erilailla, vanhempi oli hitaampi ja varmempi, kehitys oli vakaata ja lähti liikkeelle vasta kun motoriikka salli sen vaaratta. Nuorempi taas pyrki liikkeelle heti ja teki kaikkensa, että oppi kolhuista huolimatta.

    Puhuminen on todella tärkeää lapsille, samoin juuri kuvat, loruleikit ja toistot. Itse kehittelin pikkusatuja ja loruja arkisiin askareisiin. Vaipanvaihdon yhteydessä laskettiin varpaita, toisteltiin missä on napa ja leikittiin kuurupiiloa, peitin kasvoni ja sanoin kukkuu. Lapset rakastavat tuollaisia aivan pienestä asti. Äänenpainatuksista, toimintaan liittyvistä rytmeistä he oppivat yhdistämään asioita toisiinsa. Rauhoittuminen, keskittyminen, innostaminen opitaan usein aikuisten äänenpainosta.

    • onnipotkas sanoo:

      Loistavia vinkkejä! 🙂 Just arjessa oppiikin parhaiten, kun ei ole painetta itse oppimiseen. Uudet taidot ja tiedot sekä näkökulmat ja suhtautuminen tulee mukavana sivutuotteena.

      Harmi, että esim. tuollainen varpaiden laskeminen ja muu aktivointi ei tuu välttämättä luonnostaan, vaan liian monille vuorovaikutus vauvan kanssa on sitä, että hoidetaan perustarpeet minimihuomiolla ja ajankäytöllä kuntoon ja siinä kaikki.

      Kun muistais sen, että itse on tärkein malli omille lapsilleen hyvin pitkään! Eli peiliin voi sit katsoa, jos tulee perustavaalaatua olevia sosiaalisia ongelmia heti. 😉

      Juu, se on selvä, että kaikki ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin.. Mutta myös biologista kelloa voi ruuvata vanhempien aktiivisuudella suuntaan jos toiseen. Eikä se yliyrittäminenkään ole pienille hyväksi, kun kapasiteetti ei riitä vielä. En ole koskaan kannattanut mustavalkoista ääripääJattelua, ja sama linja jatkuu vauvojen kanssa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: