Nukkuvat ku tukki


Luojan kiitos, hyytyivät hienosti molemmat, vaikka äiti lähti. Onneks tulee taas ensiviikolla takaisin pidemmäksi aikaa. 🙂

Olin melko varma, että yön rauhattomuusshow alkaa heti, kun apujoukot poistuu mutta ei. Ensin syötiin, sitten hellittiin ja leikittiin, sitten taas syötiin, seuraavaksi vähän rutkauteltiin ja lopulta simahdettiin. Pienempi omassa sängyssä, isompi keskellä meidän sänkyä. Tuo iso-Iita on kyllä hassu tyttö: pieree ja röyhkäilee kuin aikuinen! Ja silmät seuraa kaikkea liikkuvaa, tarttuu esineisiin ja kuulo on todella tarkka. Tiitakin on tosi aktiivinen mutta ei samalla tavalla innostunut vielä seuraamaan kaikkea. Molemmat sen sijaan jokeltavat enemmän ja enemmän ja jaksavat olla yhä pidempiä pätkiä hereillä.

Juoksuvaunut olivat loisto-ostos. Ehkä nopein huuto.net -kauppa ikinä. Huusin eilen pois ja tänään ne tuotiin kotiovelle asti kyydillä. ISO KIITOS!

Kiitoksena tästä minä vein tuntemattomalle kotimatkalaiselle muffinssit ja kupin kahvia. Harmi, ettei ollut kahvinjuoja mutta ajatus tärkein.

Näissä vaunuissa on muuten käsijarrukin, joskin harkitsen vakavasti sen siirtämistä tuplavaunuihin, joskin teho ei kai riitä, vaan pitäis olla jarrut molemmin puolin. Lienee fiksumpaa viedä vankkurit tutulle pyöräkorjaajalle, joka lupas laittaa käsijarrun. Mutta kuka jaksaa roudaa noita ympäri Tamperetta ja viel jättää 3 päiväks korjaukseen? Mies ilmeisesti.

Voi noita äidin pieniä kultia. Tänään taas niin ihana hetki, kun molemmat tuhisivat kainaloissa päivällä liimautuneena kiinni mun ihoon. Aina kun kääsin kylkeä, selän taakse jäänyt raukkapieni hätääntyi ja alkoi potkia (tai raapia) niin vimmastusti. Lopulta lapset oli niin kiinni mussa, että tarvittiin jo mummun apua, että pääsin ylös sängystä rojahtamatta heidän päälleen. Kummatkin työsin raajojaan ja päitään mun vartalon ja patjan väliin ja olin totaalisessa rakkauden motissa heidän kanssaan. Täytyy todeta, että mulla ei olisi sydäntä erottaa lapsia omaan huoneeseen tai ylipäänsä soveltaa mentaliteettia, että kaikki unet nukutaan omassa sängyssä. Kiintymys ja läheisyys syntyy vain jakamassa niitä auliisti. Tämä on vähintä, mitä voin tehdä lasteni hyväksi: antaa myös fyysistä turvaa, yhdessäoloa ja lämpöä.

Ihania ovat! Ihanaa olla jollekin maailman tärkein henkilö. Ihanaa olla äiti. ❤

Mainokset
Tagged with: , , ,
Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: