Viikko 1: Elämää alatiesynnytyksen ja sektion jälkeen (ensimmäinen päivä sairaalassa)


Aloituksena: minä EN ole terve perussynnyttäjä, vaan pohjalla liki kolme vuotta kuntoutusta niskan retkahdusvammasta ja hermokalvojen venytysvammasta. Lukekaa jutut siis siitä lähtökohdasta.

Ensimmäksi tärkein: Tytöt voivat hyvin. Kovin ovat terhakoita ja katselevat ympäristöä kiinnostuneena. Uudet ihmiset erityisesti kiinnostavat, ja täällä heti riittää. Kiitos jo tässä vaiheessa Taysin mainiolle henkilökunnalle!

Iita ja Tiita ovat osaston hurmureita: olivat kakanneet yöllä vaipoista ulos hartioihin asti MOLEMMAT – eli saivat uudet vaatteet. Nyt laitettiin erilaiset myssyt, niin ei tartte aina arpoa, kumpi on kumpi:

Äitikin nukkui 02-06. Nyt vähän tajuaakin jotain. Ja huomaa olevansa ekaa pvää ilman lääkkeitä. Mut tästä se lähtee. Taistelijan tahto ja ylitsepursuavan motivoiva tahdonvoima ovat jälleen valjastettu käyttöön – muuten tästä ei nousta – ei fyysisesti, eikä henkisesti.

Aloitin tutulla kaavalla ja soitin eilen mun fysiatrille ja fyssarille konsultoidakseni heitä startin kanssa. Illalla vasta tajusin, kuinka isossa leikkauksessa ja rääkissä olen todella ollut. Tämä ei ollut synnytys vaan sekä alatiesynnytys (13 tuntia ponnistusvaiheeseen asti, kunnes todettiin virhetarjonts A-vauvalla) että iso vatsan alueen leikkaus ei-perusterveelle ihmiselle. Sairaala-aika tulee olemaan tuplaten pidempi, mitä olin kuvitellut.

Armoa, armoa, armoa ja kipulääkkeitä, kipulääkkeitä ja pientä aktiviisuutta. Askel kerrallaan kohti määränpäätä ja puoli askella matkalla takaisin. Niinpä niin. Taas aloitetaan pohjalta ja tehdään tästä oikein kunnon projekti. Mut nyt tavoite on kristallinkirkas ja syy vammaan selkeä: helpottaa päämäärään lampsimista (etenkin henkistä) paljon. Tavoitteena on olla loppukesästä kunnossa ja pitää likkojen ristiäiset tuolloin.

Itku tuli silmään liikkuessa sängyssä äskön mut yritän kuitenkin vähän pyöriä. Melkoista menoa! Lyhyen tähtäimen ensimmäinen välitavoite onnistui jo eilen: suoli ja virtsarakko alkoi toimia.

Mainokset
Tagged with: , ,
Kategoria(t): Raskauden jälkeinen kuntoutus, Sektio eli keisarileikkaus, Synnytys, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized
5 comments on “Viikko 1: Elämää alatiesynnytyksen ja sektion jälkeen (ensimmäinen päivä sairaalassa)
  1. Annika sanoo:

    Leikkauksesta toipuminen ei ole mitään hauskaa hommaa, mutta sulla on ainakin tahto ja asenne kohdallaan! Rankka kokemus sulla on takana. Mäkin meinasin pyörtyä ja oksentaa, kun ekan kerran sektion jälkeen jouduin kävelemään käytävän päästä päähän. Ja aika pian Taysissa jouduin itse hakemaan ruokani (tiedät kuinka painava se tarjoitin on!) toiselta puolelta käytävää. Pidin seinistä kiinni, että jaksoin kävellä. Mutta toki paranemista nopeuttaa nuo kaksi ihaninta olentoa maan päällä. Itsekin pakotin itseni liikkeelle, koska se oli ainoa tapa päästä katsomaan lastani VTO:lle. Ja kyllä se itku itseltäkin monta kertaa pääsi.

    Toivon sulle voimia ja pikaista toipumista!

  2. Sonja Varis sanoo:

    Voimia ja toipumista sinulle, Päivi!

    Keisarinleikkaus on iso leikkaus ja vaatii toipumisaikansa. Pahin aika on tosiaan ensimmäinen kuukausi synnytyksen jälkeen. Leikkauksesta toipuminen tuntuu vievän (ainakin minulla) vielä monta kuukautta, sillä vaikka leikkaus tehtiin helmikuussa, vieläkin tuntuu pientä jomotusta haavan kohdalla.

    Tunteet ovat herkässä tuossa vaiheessa. Muistan itsekin itkeneeni toisena yönä synnytyksen jälkeen klo 3-7 ja kirjoittaneeni miehelleni monta monta tekstiviestiä, kuinka kaipaan vauvaamme. (Jouduin olemaan erityistarkkailussa ja erossa vauvasta vaikean raskausmyrkytyksen vuoksi 😦 )

    Hissukseen vaan. Elämä voittaa.
    Ihmeellisintä on, miten suuri ihme uusi elämä – teidän kohdallanne kaksi uutta elämää – on.

    Onnea!

    • onnipotkas sanoo:

      Kiitos Sonja! Viesti lämmitti kummasti mieltäni, vaikken olekaan saanut aikaiseksi vastata kommenttiin aikaisemmin. Enpä ole saanut aikaiseksi paljon muutakaan paitsi meijeröintiä ja nukkumista. 😉

      Yllättävän suuri toimenpidehän tuo leikkaus tuntui olevan. Ja vielä kun menivät läpi pystyviillolla, niin se hankaloittaa kummasti alakropan hallintaa. Mutta pääasia, että tytöt saatiin ulos terveinä ja hyvävointisina. Aikuinen kyllä pärjää! 🙂

      Täytyy todeta, että enpä halua kokea keisarointia koskaan uudelleen! Olen erittän huono viihtymään sairaalassa ja vielä huonompi hyväksymään, etten pääse omin jaloin sängystä ylös. Onneks nyt tilanne on jo toinen!

      Iloista kesää teidän perheelle! Viehkeä kesäneiti on sulla kaverini FB-kuvissa. 😀 😀

  3. Askel kerrallaan – kyllä se siitä lähtee!

    • onnipotkas sanoo:

      Kaikki-mulle-heti -ihmiseksi tunnustaudun. 😉 😉 Mutta totta turiset! Askel kerrallaan. Nyt pääsen jo itse sängystä ylös ja pystyn vaihtamaan vaippoja toisinaan, mikä on paljon. 🙂 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: