Mietiskelyä


Tässä kun taas lepäilee ja ottaa rauhaksiin, on hyvää aika mietiskellä kaikkea. Tänään mietiskelin kaverini lausahdusta ”elämä loppuu lapsen saantiin” ja ”tulet vielä kaipaamaan kaikkea sitä, mitä pystyit tekemään ennen lapsia”. Olen vahvasti eri mieltä, koska mä elän jo nyt toista kierrosta, eikä elämä loppunut viimeksikään, vaikka jouduinkin kuolettamaan entisen elämäntapani.

Sopeutuminen on päivän sana. Jossei pysty sopeutumaan uusiin, tässä tapauksessa kropan sanelemiin ehtoihin, sitten katkeroituu, näivyttyy ja lopulta pettää psyyke. Olen jo luopunut lähestulkoon kaikesta tekemisestä, harrastamisesta ja tavasta toimia, jotka aikoinaan oli koko elämäni, joten mistä voisin enää luopua? Perusjutut kuitenkin hoituu ja elämä pyörii ihan mukavasti ilman sen suurempaa extremeäkin. Okei, aina voi sairastua uudestaan tai menettää läheisiään mutta en usko, että elämän paskalotossa voi voittaa Jackpottia kahta kertaa peräkkäin muutaman vuoden sisään.

Ja aina voi tukeutua hauskoihin muistoihin ja ammentaa niistä voimavaroja. Olla iloinen, että ehti tehdä monia asioita ennen kuin loukkasi itsensä. Enemmän taatusti harmittaisi, jos olisin loukannut itsensä 15-vuotiaana, kun ei ollut vielä päässyt edes elämänsä alkuun kunnolla. Okei, nyt homehtuu taskussa kaiken maailman motskaritaidot ja sukelluskortit, mutta mitä väliä. Tilalle on löytynyt jotain uutta ja mielenkiintoista, mikäli vain on antanut mahdollisuuden asioille ja ihmisille.

Mutta takaisin tuohon ”elämä päättyy lasten saantiin” -lausahdukseen. Itse uskon, että elämä alkaa siitä, kun saa lapsen – tai pari. Nimittäin uusi elämän! Ehkä vanhat elämäntavat ja käyttäytyminen muuttuvat totaalisesti mutta elämä sinänsä ei. Ja näinhän se pitää luonnollisesti mennäkin. Jos eläisi samalla tavalla ennen lapsia kuin vanhemmaksi tulon jälkeen, joku osa vanhemmaksi kasvusta olisi epäonnistunut.
Ja lasten kanssa maailmaan tulee taatusti niin paljon uusia tunteita, ajatuksia ja toimintatapoja, ettei sitä vielä voi edes käsittää. Myös arvot ja asenteet kokevat kolauksia, mikä on mielestäni tervettä. Asioita on myös pystyttävä pohtimaan uusista näkökulmista, epäitsekkäästi.

Sukeltamisesta tuli mieleeni sukelluskurssini vetäjä Yan Kansanen, joka nähtävästi menehtyi Aasiassa moottoripyöräonnettomuudessa v. 2008. R.I.P. En ollut tietoinen moisesta menetyksestä, koska en ole ollut sukeltamisen kanssa tekemisissä sitten vuoden 2002, ja tuskin olen jatkossakaan.

Mainokset
Tagged with: , , , ,
Kategoria(t): Odottajan arki, Pelot ja uhkakuvat, RV37-38
One comment on “Mietiskelyä
  1. Annika sanoo:

    Kaikki riippuu siitä, miten sen ottaa. Mä en myöskään ole kokenut menettäväni mitään, ihan päinvastoin! Elämä lapsen kanssa on todella rikasta, kahden kanssa tuplasti rikkaampaa. Olen kanssa ihmetellyt ihmisten kommentteja. Toki tilanne muuttuu ja välillä joutuu sanomaan kavereille ”ei”. Lapsi luonnollisestikin ajaa kaikkien muiden asioiden ja henkilöiden edelle (jopa oman miehen!), mutta eikös se ole vain täysin luonnollinen asia. Ne kerrat, kun olen itse ”joutunut” jäämään pois jostain tai lähtemään esim. kesken ravintolasta lapseni vuoksi, se ei ole tuntunut yhtään pakolta, tietysti menen lapseni luokse! Jos joku on sinun elämäsi tärkein juttu, ei se tunnu siltä että menettäisi yhtään mitään. Toki välillä on raskasta tai kiireistä ja kaipaisi hetken lepoa, mutta pari minuuttia saattaa riittää ja sitten onkin jo ikävä lapsen luokse. Kun lapsi kasvaa ja itsenäistyy niin sittenhän sitä aikaa on taas vaikka muille jakaa. Mä en edes kaivannut mihinkään varmaan ekaan vuoteen, kotona oli hyvä olla. Ja voi sitä lasten kanssa tehdä melkein mitä vaan, mihin se elämä siitä katoaisi?

    Mutta onhan se niin, sopeutumista kaikki muutos vaatii. Ja kyllähän se elämä aika lailla muuttuu, kun siihen tulee jotain paljon omaa itseä tärkeämpää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: