Mietteitä terveydestä (ja sen menettämisestä)


Tänä aamuna sain taas ahaa-elämyksen ja suuren liikutuskohtauksen istuessani terassilla kaffee kädessä katsellen plikkojen leikkejä nahkani alla. Pari vuotta sitten kaksosraskaus olisi saattanut viedä hengen tai ainakin niin huonoon kuntoon, etten olisi pystynyt hoitamaan lapsiani synnytyksen jälkeen.

Kuinka onnellinen sitä voikaan olla, että pärjää nykyään arjessa ja on ollut niin etuoikeutettu, että saa lapsia – ja oikein tuplasti kerralla. Tottakai asia tavallaan myös kauhistuttaa, sillä olen varsin selkeästi ymmärtänyt lapsiperheen arjen realiteetit ja tämän kropan tuomat lisähaasteet niihin. Mutta kun kroppa voi perushyvin, mielikin voi. En olisi osannut nauttia tästä tilanteesta vielä vuosi tai pari sitten. Nyt olen aivan innoissani ja onneni kukkuloilla tulevasta ja tiedän, että pärjäämme kaksosten kanssa, vaikkei helppoa tule olemaan, ja kaikki luovuus, organisointikyky ja sosiaaliset verkostot tullaan valjastamaan avuksi.

Ihminen on jännä kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, näin se vaan tullut todistettua omakohtaisesti useamman kerran. Monet yksittäiset omat epämääräiset oireeni ennen vuoden 2008 kaatumisonnettomuuksia ovat saaneet jälkikäteen järkeenkäyvän selityksen niskan alueen tuki- ja liikuntaelinongelmilla ja vammoilla. Valitettavasti tämän yhteyden vaan tuppaa huomaamaan jälkikäteen. Omaa kehoa on yllättävän vaikea tulkita siinä hetkessä, kun se pettää. Jälkiviisaus on parasta.

Kyllä sitä useamman kerran tuli mietittyä yliopistoaikana, miksi mulla oli jatkuvasti kummallisia oireita päässä, niskassa ja hartioissa. Kaveritkin muistavat mut huivikaulaisena mimminä, joka ei koskaan ollut luentosalissa ilman bashmina-huivia eikä lämmintä paitaa. Jatkuva hartioiden ja niskan pyörittely kuului vakiokuvioon, kuten myös järkyttävän huono etukumara työskentelyasento.

Ei minulle tullut mieleenkään, että kummalliset oireet kaikkina noina vuosina johtuisivat edelleen moottoripyörällä kaatumisesta vuonna 2003. Ensimmäiset puoli vuotta, jonka vietin saikulla, meni siihen piikkiin mutta kun ”paranin” unohdin koko asian. Ja kun vuonna 2008 liukastuin pari kertaa uudelleen, nämä uudet onnettomuudet provosoivat vanhoja oireita. Kroppa petti lopullisesti, mikä olikin suuren itsetutkistelun mahdollisuus – ja tavallaan myös pakko.

Mitä enemmän olen anatomiaa ja fysiologiaa (sekä psykologiaa ja sosiaalitieteitä) opiskellut, sitä varmempi olen, että kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen. Tätä ei tyypillisesti huomaa, sillä meille toitotetaan lapsuudesta asti, että elämän eri osa-alueet voi/pitää irrottaa toisistaan. Ja tämä koskee sekä fysiikkaa että fysiikan ja psyyken välistä yhteyttä.

Mitä fysiikkaan tulee, niin valitettavan helposti unohdetaan, että ihminen kehittyy kohdussa yhden ainoan kalvopussin sisään, joten kaikki elimet ovat samassa ”paketissa”. Tämä on hirvittävän lohdullista, sillä yhden ongelman kuntoon hoitaminen saattaa samalla poistaa kymmeniä muita. Ja kun löysin lopulta fysiatrin ja fyssarin, jotka uskoivat ihminen on kokonaisuus -ajatteluun, oma tulkintani on kirkastunut entisestään. Sen jälkeen, kun hakeuduin CST:aan ja aloitin omatoimisen treenaamisen olen päässyt kahdessa vuodessa eroon paitsi korva-, silmä-, nenä- ja kasvo-oireista myös kivuista, autonomisen hermoston sekoilusta ja keskittymishaasteita.

Rasituksessa ja omaa tyhmyyttäni saan provosoitua oireiston esiin mutta silloinkin on kyse mielenhallinnan ongelmasta eli lähinnä puutteellisesta itsekurista tai jopa tietoisesti valitusta ”hölmöilystä”. Tällä tarkoitan sitä, että välillä on kiva tehdä ns. kiellettyjä asioita, jotka ennen olivat koko maailmani: tänään chippailin miehen mailoilla tuossa takapihalla, vaikken todellakaan saisi tehdä riuhtaisuja/kiertoja yläniskalla. Pakko oli testata sen yhden kerran, osuuko siihen pikkuiseen palloon mailalla. Osui. Ja pää tuli kipeäksi heti. Sama koskee tikanheittoa, mölkkyä, tavaroiden nostelua korkealle hyllylle, Aamulehden lukemista lehti pöydällä, verhojen ripustamista, ompelua yms., joissa hermokudos ja kalvot venyttyvät suuntaan tai toiseen. Myös pomppiminen, tärähtelyt, äkkinäiset liikkeet ja liiallinen aerobinen rasitus (jossa pulssi nousee liikaa) ovat pannassa, samoin kuin riskialttiit harrastukset moottoripyöräilystä lautailuun. Periaatteessa kaikki, missä voi kaatua ja retkauttaa niskansa uudelleen on välteltävää. Jonkun mielestä hirvittävän surullista ja rajoittavaa, omasta mielestäni itsesuojelua ja elämänlaadun maksimointia. Hiljaa ja harkiten hyvä tulee -ajattelu ei ole kuulunut toimintatapavarastooni aiemmin… Mitä paremmin keho on voinut, sitä paremmin mielikin voi – ja sama toisinpäin. Paremman kehontuntemuksen siivittämänä olen löytänyt täysin uusia mahdollisuuksia toteuttaa itseäni ammatillisesti. Vielä kaksi vuotta sitten olin varma, ettei minusta ole enää työelämään.

Juurikin omien kokemusteni myötä uskon siihen, mitä myös fyssarini on monesti todennut: mieli ja keho on kuin suljettu ilmapallo, puristus yhdessä paikassa lisää puristusta kaikkialla muualla. Kaiken täytyy vaikuttaa kaikkeen aivan kaikilla elämän osa-alueilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin puolesta todella kannattaa taistella.

Mainokset
Tagged with: ,
Kategoria(t): Arkista avautumista, Sairastelu, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized
4 comments on “Mietteitä terveydestä (ja sen menettämisestä)
  1. Annika sanoo:

    AMEN TO THAT!

    Kyllä sitä nyt on ruvenut miettimään mitä kaikkea tulee tehtyä mitä ihmeellisimmissä asioissa. Tietoisuuttahan ei monesti ole ennen kuin itsellä alkaa oireita ilmaantua. Uskon, että sulla on erittäin hyvä lähtökohta selvitä raskauden aiheuttamasta rasituksesta elimistölle. Itsekin olisin ajoissa voinut miettiä asentoja ym. Sitä kun joutuu nostamaan ja kantamaan melkoista kilomäärää pitkiä aikoja. Meilläkin kun ensin oli koliikki ja muutenkin poikani oli hyvin sylissä viihtyvää sorttia ja ”äitiriippuvainen” (nyt painelee jo innolla menemään eikä kaipaa syliä enää kovin usein), niin kyllä siinä voimaa kysytään. Ja kun ei lihasvoimaa ole ollut tarpeeksi ja asento huono, niin tuloskaan ei voi olla kauhean hyvä. Mutta harmi, että sen tajusi liian myöhään (vaikka parempi myöhään kun ei silloinkaan).

    Kyllä välillä tulee mietittyä, että voi kunpa jo kouluissa osattaisi opettaa taukojumppaa, kehonhallintaa ja oikeita asentoja, niin vältyttäisi monelta ongelmalta tulevaisuudessa.

    Olen tutustunut ansiostasi CST:n saloihin ja uskon, että siitä voisi olla suuri apu myös itselleni. Pitkäaikaisen rankaongelman takia kun hermosto on joutunut melkoiselle koetukselle ja on sen vuoksi ärtynyt ja aiheuttaa mitä kummallisimpia juttuja kehossa (kylmää, kuumaa, tuntohäiriöitä, polttelua jne). Kehonhallintaa olen opetellut pilateksen avulla, se on ollut todella hyödyllinen voimistelumuoto (piti kyllä käydä ensin erillinen kurssi, missä opettaja havainnollisti kuvilla mihin lihakseen mikäkin liike kohdistuu). Itselle vielä raskas fyysinen rasitus aiheuttaa hetkellisen pahenemisen tilaan, joten pikku hiljaa on aloitettava…

    Varmasti osaat kaiken jälkeen arvostaa aarteita, joita elämä sulle on suonut, jopa kaksin kappalein! Kyllä terveys on ihana asia ja sitä pitäisi osata arvostaa jo silloin kun sitä ei ole vielä menettänyt! Terveyteen tähtään minäkin, vaikka sisulla on välillä puskettava. Sitä ennen ei uskalla edes haaveilla uudesta raskaudesta.

    • onnipotkas sanoo:

      Jep, se on kyllä liian rankka yhdistelmä, että ois raskaana ja hermosto + ranka paskana. Kyllä itsekin olen monta kertaa miettinyt, mitähän tästä tulee mutta onneksi ymmärsin jäädä saikulle riittävän ajoissa. Ois voinut jäädä vieläkin aikaisemmin mut minkäs teet, kun lekuri ei suostunut kirjoittamaan. Näytän päällepäin terveeltä ja olen aina peruspositiviinen, niin koitappa siinä sit kertoa, että olo on kaikin puolin kamala ja että se, miksi olen hyväntuulinen, johtuu siitä, että olen vaan tottunut kipuihin ja huonoon oloon. Jos vielä raskaaksi päädyn, täytyy sit mennä pienemmällä tsempillä tarkastuksiin… 😉

      Hermo-oireet on pahimpia. Ei mua haittaa kovakaan kipu ajoittain mutta kans noi polttelut. viiltelyt. huimaus ja epätodellinen olo ovat erittäin ärsyttäviä! Pilates on ymmärtääkseni tosi jees, vaikka mulle liian rankkaa. Mutta jossei ole mitään suurempia onnettomuuksia ja ligamenttivammoja, se on varmaan yks parhaista kehonhallinnan parantamisen keinoista. 🙂

      Ja todellakin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mullakin oli 5 vuotta aikaa miettiä, mitä tekis ekan moottoripyöräkaatumisen jälkeisille oireille mutta valitsin tyhmyyttäni ja osittain yli-innostuneena nuorena yrittäjänä, että kaikki muu paitsi terveys ja oma hyvinvointi on tärkeää. Välillä joutuu kuluttamaan kantapäätä, vaikka helpompiakin teitä olisi.

      Aika sissi oot ollut odotuksen ja synnytyksen kanssa. En yhtään ihmettele, miksi olet nimennyt poikasi, kuten olet hänet nimennyt. 😀 😀 Hän todella on suurista suurin sellainen!!! 🙂

      Iloista juhannusta! Antaa sataa… 😀
      Ps. Toivon niin sydämestäni, ettei meille tuli koliikkivauvoja. Kuka ihme heitä kantaa 24/7? Tosin CST:tä käytetään jenkeissä ja K-Euroopassa onnistuneesti koliikin hoidossa ja olen itsekin opetellut noita perusotteita, niin kenties siitä sit on apua…

  2. Annika sanoo:

    Koliikki on onneks nopeesti ohimenevä. Ja varmasti CST:stä on siihen apua, me kokeiltiin silloin muiden suosittelemana vyöhyketerapiaa ja vaikken olekaan ehkä täysin vakuuttunut siitä hoitomuodosta (en tosin ole itse sitä edes kokeillutkaan), niin 3 hoitokerran jälkeen koliikki loppui. Oliko hoitojen ansiota vai suoliston kehittymisestä johtuvaa tai mitä lie, mutta olin onnellinen että se loppui.

    Voimia loppumetreille! Jännitän täällä jo milloin teidän ihanuudet syntyy. Ja näen itsekin jo unia vauvoista, huh… Toivon sydämeni pohjasta, että teidän synnytys menee kaikin puolin hyvin!

    • onnipotkas sanoo:

      Moikkelis!

      Juu, se on totta, että tilapäistä on. Ja kaikki, mikä on tilapäistä, sen myös kestää asennoitumalla siihen. 🙂 Ja eilen opin taas pari uutta otetta koliikkivauvojen käsittelyyn, joten jos sellainen sattuu kohdalle, osaan ainakin antaa ensihoitoa itse ja fyssari saa sitten jatkaa siitä. 🙂 No, toivotaan, etten joudu amatöörinä moiseen treeniin!

      Vyöhyketerapiassa on paljn samaa tietotaito-pohjaa kuin CST:ssa ja mä kyllä uskon sen auttavaan voimaan. 🙂 Ylipäänsä pehmeissä lääkkeittömissä hoidoissa on paljon hyvää, mikäli niille vaan antaa mahdollisuuden. Mutta jos päättää olla alusta asti uskomatta niihin, niin keho on varmasti niin ovela, että tehokin on heikompi. Tiedä sit.

      Kiitos tsempeistä! Ajattelin, että raskauden ekat metrit ois ne raskaimmat mutta pieleen meni. Kyllä tää mekaaninen ja fyysinen rasitus on mulle se vaikein homma. Seuraavat pari vuotta menee varmaan aika hapoilla mut jahka pikkuiset kävelee ja nousee/kiipeää rattaisiin tai syliin esim. äitin istuessa sohvalla, hieman helpottaa.

      Toivottavasti sullakin on parempi olo! 🙂 Ja jos haluat, voin antaa sulle fyssarin suoran numeron, niin voit kysekllä häneltä ensin off the recordina CST:n mahdollisuuksista ja sitten päättää, kannattaako tuolle tielle lähteä. 🙂

      – P

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: