Ihana välinpitämättömyys


Arkiset huolet ovat juuri niin yksilöllisiä kuin ihmisetkin. Jonkun maailma kaatuu, kun riisimurot on aamulla kaapista loppu. Joku toteaa samassa tilanteessa, että voihan paska ja tekee voikkuleivän. Toisen koko päivä saattaa olla pilalla, jos kännykkä ei herättänyt ja duuniin joutuu lähtemään ryppyisellä paidassa. Toinen puolestaan ajattelee, mitä väliä, ja suuntaan rinta rottingilla paltsuun. Kuka mun paitaa tänään tuijottaisi? Ja mitä sitten, jos kerran työpäivänä tulen ryppyisessä paidassa, kun 99 prosentissa tapauksissa tulen aina silitetyssä?

Kaikesta ei tarvitse pitää eikä kaikkea hyväksyä mutta asioiden ignooraus ja eli välittämättä jättäminen on opettelemisen arvoinen taito. Ja kyllä, nimenomaan taito, koska näitä osa-alueita voi oikeasti kehittää ja tämä kehittäminen on mielestäni erittäin hyödyllistä. Joku kutsuu tätä ajattelua yltiöpositiivisuudeksi ja arjen realiteeteista irrottautumiseksi mutta itse pidän sitä psyykkisen itsesäätelyn keinona, joka lisää tehokkaasti onnellisuuden tunnetta.

Mikäli joka päivä kasaa itselleen pienistä murheistä hirveän surupadon, se murtuu ennen pitkään kokonaan. Mikään ei tunnu miltään, vastoinkäymisiä on kaikkialla. Mitä enemmän miettii negatiivisia asioita ja huolenaiheita, sitä enemmän niitä havaitsee. Valivalivali ja surkusurkusurku. Maailma räjähtää ja aurinko jäätyy. Kaikki on PILALLA! ”Miksi aina minä?” ”Miksi mulle kävi näin?”.

Helppo tapa vähentää turhaa surkuttelua ja huolten murehtimista on asettaa ne tärkeys- ja tilanneperspektiiviin. Seuraavan kerran, kun riisimurot ovat loppu, kysy itseltäsi: Mitä sitten? Mikä on pahin skenaario, joka tapahtuu, kun riiskarit loppuu? Tilapäinen vitutus vai aamunälkä, eikö? No, ne eivät kaada maailmaa. (Jollet tietenkin satu olemaan autiolla saarella yksin ja vain tuo riisimuropaketti ruokanasi. Tuskin!) Seuraavaksi mieti, millä selität tätä ”epäonnistumista”. Itselläsi vai ulkoisilla tekijöillä? Pistätkö asiat yleensä muiden piikkiin esimerkiksi näin: ”Paska äijä, kun ei tajunnut tuoda kaupasta riisimuroja, vaikka katsoi ylähyllylle ja huomasi, että ne loppu”. Vai katsoiko sittenkään? Eihän se mies syö edes riisimuroja. Mistä hän voisi tietää, että ne on loppu? Ajatustenlukija? Ehkäpä unohditkin itse murosi? Eikä siihen tarvitse sen suurempaa syytä.Kunhan unohtui. Shit happens. Sellaista sattuu ja that’s it. Älä ole liian ankara itsellesi. Kaikki mokat eivät johdu sinusta, eivätkä ne kaada koko maailmaa. Itseasiassa erittäin harvat mokat suistavat elämän kokonaan raiteiltaan, vaikka siltä saattaakin tuntua.

Mä lähden nyt syömään riisimuroja. Toivottavasti ne eivät ole loppu.

Mainokset
Tagged with: , , ,
Kategoria(t): Arkista avautumista, Odottajan arki, Paskaäiti tilittää ja mokaa, Pelot ja uhkakuvat, Tunteita ja tuoksuja, Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tuplaäidin tervehdys!
Voiko yhteen elämään mahtua enempää tuplia: tuplatutkinnot tuplasti kesken, tuplataaperotytöt, tuplayrittäjyys, tuplaelämä ja tuplaniskavamma? Päärooleissa meidän perhe ja mun elämä, johon kuuluu vuonna 2011 syntyneet tuplatyttäret ja aviomies. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! - Päivi

Anna sähköpostiosoitteesi tilataksesi tämän blogin ja vastaanottaaksesi ilmoituksia uusista artikkeleista tässä blogissa sähköpostin välityksellä.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: